Niin lähellä, mutta niin kaukana

Hellurei! Nyt ei ole tullut kauheasti kirjoiteltua, koska ei ole ollut mitään uutta kerrottavaa.  Kisahevosta on etsitty ankarasti, mutta aika laihoin tuloksin tähän mennessä. Viime viikonloppuna kävimme kokeilemassa yhtä kivaa tammaa, joka oli tosi ihana. Hevonen päätyikin ostotarkastukseen asti, mutta vasemmassa etusessa oli peräti kolme irtopalaa pahoissa paikoissa, joten hevonen vietiin heti takaisin myyjälle. Harmi, koska tammassa oli sitä jotain.

Eilen kävimme kokeilemassa yhtä toista tammaa. Heppa oli tosi kiva ja hyppäsi hyvin, mutta koska se oli aika iso ja hieman massiivinen, niin se ei sopinut minulle. En vain yksinkertaisesti saanut apujani läpi niin kuin olisin halunnut. Kiitimme hevosen ylläpitäjää ajasta ja lähdimme pois.
Laitoinkin sitten eilen illalla ostoilmoituksen nettiin, koska tuntui, että hevosta ei tunnu löytyvän, ei vaikka miten etsii. Nyt sitten tarkistinkin sähköpostin ja hupsis, siellä olikin seitsemän yhteydenottoa! Osa hevosista karsiutui heti pois, mutta joukosta erottui heti pari hevosta, jotka kiinnostivat. Odotellaan tässä nyt vielä ainakin huomisen verran, josko yhteydenottoja tulisi vielä lisää. Sitten saisikin varmaan ruveta ottamaan omistajiin yhteyttä ja kyselemää hevosista tarkemmin.

Jotain olen kuitenkin löytänyt. Nimittäin tämän erittäin valloittavan ja persoonallisen tapauksen, josta tulee mieleen aivan meidän Rustinki :D Liekö tuo runsas harja siihen syynä?

Kaikki kiva loppuu joskus

Tänään ei ollut hevostelun kannalta mikään kovin mieluisa päivä. Kaikki hevosenomistajat kuitenkin joutuvat jouskus pakkaamaan heponsa traileriin ja suunnistamaan klinikalle. Syy, miksi Neesaa lähdettiin lääkäriin kuskaamaan, oli sen vasen etunen. Hevonen ei yksinkertaisesti vain seiso sillä kintulla kunnolla. Huomasimme tämän joitakin viikkoja sitten. Huomasin, että kun vasenta etusta vähän tuuppaa, niin hevonen vie painon pois jalalta, eikä seiso sillä kunnolla. Neesa ei ole selästä käsinkään tuntunut ihan sataprosenttiselta ja jo keväällä sen temppuili esteillä. Olen kylmäillyt ja hoitanut kaikkia jalkoja vielä normaaliakin huolellisemmin, mutta ei se ole auttanut asiaa juurikaan. Hyppäämistä ei ole edes harkinnut enää pitkään aikaan.

Eilen illalla huomasin ratsastuksen jälkeen, että jänteiden päälle, hyvin pienelle alueelle, oli ilmestynyt patti. Kokeilin sitä ja hevonen veti jalan heti pois. En tiennyt, mikä se oli, mutta itse epäilin, että jänteissä on jotain isompaa vikaa. Tänään lääkäri teki jalalle taivutuskokeen ja katsoi, ontuuko hevonen. Ei ontunut ei. Seuraavaksi Neesan molemmat etujalat ajeltiin jänteiden päältä karvattomiksi ja ne ultrattiin. Ultrassa näkyikin se, mitä olin osannut jo pelätäkin. Polven alapuolella, hankositeen ja tukisiteen liitoskohdassa oli paljon ns. huonoa kudosta, eikä hankoside näyttänyt ollenkaan siltä, kuin sen olisi pitänyt näyttää. Hankoside oli ihan liian paksu, samoin tukiside. Lääkäri ultrasi samalla toisenkin jalan ja kappas vain, sieltä löytyi juuri samanlaiset viat... Eli lyhyesti sanottuna minulla on nyt hevonen, jolla on molemmissa etusissa hankoside+tukisedevamma. Vasen jalka oli ehdottomasti pahempi, mutta toinenkin jalka on tietenkin alkanut rasiintua, kun se varaa sille enemmän painoa.

Seuraavaksi jaloista otettiin röntgenkuvat. Minun piti mennä toiseen huoneeseen, koska olen alle 18-vuotias. Oikean jalan röntgenissä ei näkynyt muita muutoksia, mutta vasemman jalan polvinivel oli täyttynyt, jonka seurauksena luussa oli pientä haurastumaa. Ell. totesi, että se voi olla iänkin aiheuttama rasite ja kyllä tuo hankkarikin siihen jonkin verran vaikuttaa. Muuten rtg oli ok.

Neesan kanssa talvi menee levossa, ratsastellaan kevyitä käyntilenkkejä ja kylmätään jalkoja vähintään 15 min kerrallaan. Keväällä jalat ultrataan uudestaan ja katsotaan, miten siitä sitten jatketaan eteenpäin. Sanomattakin on tietysti selvää, että Neesasta ei enää koskaan tule esteratsua, sen verran äkäinen tuo hankkari oli. Vaikka osasin uumoilla huonoja uutisia, silti patittaa, kun monen vuoden uurastus valuu viemäristä alas. Pääasia on kuitenkin saada hevonen terveeksi, vaikkei sillä voi enää koskaan hypätä. 

Parane pian rakas <3

Hevoset Stadikalla

Eilen kello herätti armottoman aikaisin, 4:30... Kampesin itseni kuitenkin ylös, kävin suihkussa ja laittelin itseni valmiiksi. Pojat pökättiin ulos joskus puoli kuudelta. Parenski ei ollut moksiskaan aikaisesta ulkoiluajasta, mutta Rustinki oli aika tympääntyneen näköinen ja vilkuilikin minua koko ajan tuuhean otsaharjansa, että ootko tosissas. Äiti kävi tarkistamassa orien vesitilanteen, minä katsoin tammojen. Tammathan ovat vielä öisinkin ulkona, mutta pääsevät halutessaan pihattoon. Kävin kurkistamassa pihattoonkin ja siellähän Nasser seisoi yksistään keskellä tilaa:D Muut olivat ulkona. Neesaa oli ruvennut ilmeisesti nukuttamaan, koska se makoili kuivalla hiekalla niin unisen näköisenä.

Lähdimme kohti Seinäjokea vähän ennen kuutta. Tuossa vaiheessa ei väsyttänytkään enää yhtään. Olimme juna-asemalla ihan hyvissä ajoin, hyppäsimme junaan ja etsimme paikkamme. Kun pääsimme Helsinkiin, kävimme ostamassa heti paluulipun ja sitten kävelimme stadionille, joka sijaitsi parin kilometrin päässä asemasta. Stadikalla olikin jo hirveät jonot ja saimme jonottaa tunnin lippuluukulle... Nyt on kyllä pakko vähän napista tästä aiheesta, mutta lipunmyynti oli järjestetty todella huonosti! Saulihan lähti mukaan vähän lyhyellä varoitusajalla, joten kävimme ensin ostamassa hänelle lipun. Minulla ja äidillä oli maatalousmessuilta voitetut liput. Jonot oli ohjattu tosi huonosti, eikä kukaan oikein tiennyt, mikä jono kulkee minnekin. Kun lopulta pääsimme kassalle, niin meille ruvettiin vikisemään, että meillä on A-katsomon liput, emmekä voi kävellä tästä portista sisälle. Sauli sai kyllä lippunsa, mutta meillä menikin äidin kanssa kauemmin, kun ne aivottomat ihmiset jankuttivat siitä A-katsomosta... Yritimme sanoa, että voimme kiertää D-katsomosta toiselle puolelle, mutta ei kelvannut. Suivaantuneina tästä kaikesta kävelimme porteista sisään, koska meidän lippumme oltiin jo luettu viivakoodilukijalla. Onneksi porukasta löytyi yksi maalaisjärjen omistava tyttö, joka antoi meille rannekeet ja päästi meidät menemään. Katsomossa oli tilaa vaikka kuinka, eikä paikkoja ollut numeroitu, joten oli ihan sama, kummalla puolella me istuimme. Lipunmyynti onkin ainut asia, josta tuli sanomista useammaltakin taholta.

Kisat olivat päässeet hyvin vauhtiin, kun saavuimme katsomoon. 6-vuotiaiden Racing Trophy finaalin 2.osakilpailu oli juuri saatu päätökseensä ja palkintojenjako oli täydessä vauhdissa.  Itse luokan voitti Ville Peltokoski hevosellaan Armagnac. 6-vuotiaiden Racin Trophy sarjan voittajan nimi meni ohi, mutta kuvan sain kuitenkin näpsäistyä...

Ville Peltokoski ja Armagnac

 Sarjan voittaja

Pian palkinnot saatiin jaettua ja heti perään alkoikin 7-vuotiaiden Racin Trophy finaalin 2.osakilpailu. Sitä olikin hauska katsoa, hevoset kun olivat vielä jotenkin niin nuoria ja osa vähän hupsujakin vielä.

Juho Norilo ja Benedette

Ville Kulkas ja Calimbar

Emma Broända ja Buckhorst

Sanna Backlund ja Butterfly

Luokan loputtua lähdimme kiertelemään expoa. Hevosille olisi löytynyt vaikka mitä, mutta ne ovat saaneet viime aikoina kaikenlaista, joten olisin kaivannut itselleni jotain uutta. Ratsastajalle valikoimat olivat kuiten todella suppeat, jos verrataan vaikkapa HIHS:n tarjontaan ja valikoimiin. Yritin etsiä uutta kypärää ja kokeilinkin esimerkiksi paria Charles Owenin mallia, mutta mikään ei ollut sopiva. Myyjä epäili, että ainut malli, joka saattaisi sopia minulle on Charles Owen Professional, mutta sitä heillä ei ollut mukana... Muutama Samshieldkin päätyi kokeiltavaksi, mutta mikään niistä ei miellyttänyt silmää. Kypärän hankkiminen jäi siis toiseen kertaan.

Pian menimmekin takaisin katsomaan kisoja. Luokka oli 5-vuotiaiden Racing Trophy finaalin 2.osakilpailu. 5-vuotiaat olivat aivan ihania, jotenkin vielä niin pikkuisia :D Osa hevosista jännitti areenaa tosi paljon, mutta suurin osa käyttäytyi, kuin olisi ollut kokeneenpikin konkari.

Emma Broända ja Norris

5-vuotiaiden luokassa oli sen verran paljon vieraita hevosia, että en uskalla laittaa kuviinkaan nimiä, koska en ole varma, kuka on kuka. Sarjan voitosta taisteltiin kuitenkin todella tiukasti ja lopulta voittajaksi selviytyi Emma Broända Norriksella. Oli kyllä tosi kivaa, että juuri Norris voitti, koska Norriksen on kasvattanut ja omistaa nainen, joka on samasta seurasta kuin minä. Omistajat ja ratsastaja olivat aivan innoissaan voitosta.

Luokkien jälkeen vuorossa oli matkaratsastusnäytös. Näytöksessä esiintyivät kaksi nuorta tyttöä arabeilla. Helsingissäkään en näköjään pääse karkuun arabeilta :D Näytös oli hauskaa katsottavaa ja varsinkin hevosten käytös oli todella tutun näköistä, vaikka hyvinpä nuo kaksi pysyivät nahoissaan. Molemmat hevoset olivat ilmeisesti Nean, mutta kimosta ei kyllä kerrottu mitään, ainakaan se ei kantautunut minun korviini...

Vas. Nea Mickelsson ja oik. Sonja Halme Solomonasin selässä.

Kävin tässä välissä hakemassa vähän syömistä ja tulin pian takaisin. Luvassa oli LähiTapiola Grand Prix finaali. Luokka oli todella jännittävä ja esteetkin kasvoivat todella suuriksi, 145 cm ja uusinnassa 150 cm, Luokassa loistivat Sebastian Numminen Calandrolla sekä Satu Liukkonen  Celestinellä. Sebbe voitti hienolla radalla ja Satu oli hyvä kakkonen tällä kertaa. Päivän epäonnekkain ratsastaja taisi olla Hanna Tardiveau, koska hän putosi kahden hevosensa selästä ja Prinz Clintus keräsi useamman puomin radalta. Hienosti Hanna kuitenkin jaksoi ratsastaa, vaikka varmasti harmitti! Rosa Ruutsalo johti sarjaa toiseen kierrokseen asti, mutta sai sieltä pari puomia alas. Varmaankin Rosan murtunut nilkka hankaloitti ratsastamista, mutta täytyy kyllä nostaa hattua, moni ei tuollaiseen pystyisi.

Hanna Tardiveau ja Wetrichta

Wetrichtan mielestä VAPO oli väärän värinen...

Hanna Tardiveau ja Prinz Clintus

Rosa Ruutsalo ja Whisper

Sebastian Numminen ja Qui Vivra Verra

Satu Liukkonen ja Celestine

Katsoimme luokan loppuun ja lähdimme kohti keskustaa, koska juna lähti 18:30. Haimme Stockmannilta vähän syömistä ja käpsyttelimme asemalle. Matka taittui junassa ihan hyvin, lukuunottamatta laumaa tirskuvia teinejä, jotka pitivät aika moista meteliä. Oikein todellisia lissuja... Onneksi kyseinen porukka vaihtoi junaa Tampereella ja vaunuun palasi rauha. Seinäjoelle pääsimme joskus yhdeksän aikoihin illalla. Ajoimme tallille ja äiti kävi Saulin kanssa hakemassa oriit sisälle. Minä kipitin laittamaan pihattoon valot. Hevoset saatiin hoidettua ja ajoimme äidin kanssa kotiin. Päivä oli onnistunut, vaikka pitkä ja väsyttävä. Seuraavaksi onkin varmaan vuorossa HIHS, ainakin toivon niin.

Etsii etsii

Nyt koko viikonloppu meni aika tiiviisti uuden kisahevosen etsinnässä. Lauantaina lähdettiin aamulla jo puoli seitsemän aikaan kohti ensimmäisen hevosen kotitallia. Aamu meni vähän sähellykseksi, koska tarkistin sähköpostin joskus ennen kuutta, ja sinne oli tullutkin viesti, jossa kerrottiin, että hevonen onkin omistajien luona, eikä Valkeakoskella... Saimme kuitenkin puhelinnumeron, johon soittaa ja löysimme reittihausta osoitteen. Matkalla pysähdyttiin vain kerran, joten olimme ensimmäisessä paikassa joskus yhdeltätoista.

Kyseessä oli 4-vuotias tamma ''Ellu''. Sillä oli ratsastettu vasta kaksi kuukautta. Hevosen suku oli aika kiva ja myyjä kehui sen luonnetta todella paljon. Kehut eivät osoittautuneet turhiksi, sillä hevonen oli todella miellyttävä, silmät olivat lempeät ja luonne rauhallinen. Hevonen oli myös todella selväpäinen ikäisekseen. Kyselimme hepasta hieman ja kokeilin ratsastaa ja hypätä sillä. Sileällä se tuntui ihan kivalta, samoin hypätessä. Se oli todella herkkä ja omalla moottorilla toimiva. Tämä hevonen kiinnostaisi tosissaan, mutta se taitaa olla turhan nuori.

Ajelimme Ylöjärvelle ja kävimme parissa hevostarvikeliikkeessä ja syömässä. Sitten päätimme extempore käydä eräällä myyntitallilla, kun nyt kerran olimme Tampereen suunnassa jo valmiiksi. Kauhean sähellyksen ja monen uukkarin kautta kuitenkin löysimme tallin. Omistaja itse oli Ypäjällä, mutta tallin ratsastuksenopettaja lupasi tuoda kokeiltavat hevoset paikalle ja katsoa ne meidän kanssa läpi. Kokeilin kahta hevosta. Toinen oli 5-vuotias ruuna, joka oli aika laiska. Hevonen ei meinannut liikkua millään eteen, eikä se tuntunut muutenkaan omalta. Sitten vuorossa oli 6-vuotias tamma. Se oli reipas, mutta hevonen kulki vain pää pilvissä ja vastusteli kättä aika paljon. Olisin kokeillut vielä yhtä isompaa ruunaa, mutta muutaman askeleen käveltyäni sen kanssa, huomasin sen ontuvan. Kiittelimme ratsastuksenopettajaa ajasta ja lähdimme takaisin kotiin.

Sunnuntaina kävin kokeilemassa yhtä 8-vuotiasta tammaa, joka asustelee tässä ihan lähellä. En itse ollut huomannut koko hevosta, mutta minun ollessani lauantai-iltana Power Parkin päättäreissä, kotiväki oli bongannut hevosen netistä ja sopineet ajan seuraavaksi päiväksi. Ajelimme sitten aamulla naapurikuntaan. Paikalla oli jo ratsukon valmentaja, jonka omistaja oli pyytänyt kokeiluun mukaan. Omistaja toikin hevosen pian paikalle ja ensivaikutelma oli, että vau. Hevonen oli tosi kaunis ja aika sopivan korkuinen. Kiipesin kyytiin ja ratsastin ensin kaikki askellajit läpi+kokeilin laukanvaihtoja. Veera oli tosi kivan tuntuinen ja herkkä ratsastaa. Lisäksi se omasi oman moottorin ja kiihtyi heti nollasta sataan :D Kokeilin hypätä sillä vähän rataa valmentajan valvonnassa. Veera hyppäsi ihan kivasti, mutta koska se ei ollut mikään jättiläinen ja sillä oli hypätty pienehköjä esteitä, metrin esteet tuottivat hankaluuksia. Verkkasin sen loppuun ja kävelytin sitä vielä hetken. Kiitimme valmentajaa ja omistajaa ajasta ja lähdimme kotiin. Tämä hevonen oli myös kiva ratsastaa, mutta tyyliltään ehkä turhan samankaltainen kuin Nasser.

Oman tallin kuulumisista sen verran, että Patriin todettiin viime viikon tarkastuksessa tyhjäksi, joten ensi kesänä ei haassa pompi varsaa. Tosin Sinilee on niin hupsu, että siinä taitaa vielä olla varsaa tulevanakin kesänä.

10 vuotta onnettomuudesta

Tänään, 2.9.2013, tulee kuluneeksi kymmenen vuotta tallia kohdanneesta tapaturmasta. Silloinen syyskuun päivä oli aurinkoinen ja puintityöt olivat parhaillaan käynnissä. Niinpä Saulikin oli peltohommissa. Kotona tarhassa laidunsivat Nebraska, Neesa, Herttilei, Talvikki ja Satu-Huilu. Nasser oli vielä silloin ori ja vietti aikansa toisessa tarhassa. Mitä tammat pelästyivät, on edelleen mysteeri. Jotain kuitenkin tapahtui ja hevoset lähtivät juoksemaan metsästä pois päin. Naapurin vanha emäntä oli nähnyt hevosten ryntäilyn. Paniikki oli laumassa ilmeisen suuri, koska suomenhevostammat Talvikki ja Satu-Huilu juoksivat päänsä yhteen. Naapuri ei ollut nähnyt törmäystä, mutta kuullut siitä aiheutuneen tömähdyksen. Talvikki kuoli törmäyksen johdosta melko pian. Se oli yrittänyt nousta, mutta oli vajonnut maahan. Satu-Huilu oli ollut vielä siinä vaiheessa elossa. Sauli oli päässyt kotiin ja ehti nähdä, kuinka hevosen sieraimista ja suusta valui veri. Satu-Huilukin oli tuupertunut kuolleena maahan, kun Sauli oli yrittänyt taluttaa sitä tallia kohti. Niin menehtyivät 8-vuotias liinaharja Satu-Huilu ja vasta 3-vuotias Talvikki. Neesa, Herttilei ja Nebraska selvisivät tapauksesta pelkällä säikähdyksellä.

Hevoset on haudattu tilan omalle maalle kaivettuun kuoppaan. Sinne ne laitettiin vierekkäin, selät vastakkain, hännät yhteen. Pää oli molemmilla peitetty kangassäkillä. Itse en tietenkään tiennyt koko tapauksesta mitään, olin tuohon aikaan vasta 5-vuotias, enkä erityisen kiinnostunut hevosista. Heppakärpänen puri hieman myöhemmin.

Paikallislehtikin uutisoi tapauksesta.