keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Viikonlopun hihhuloinnit

Viikonloppuna pakkaset lauhtuivat onneksi aika paljon, mutta harmillisesti tuuli nousi aika kovaksi, joten pakkasen vähentyminen ei paljon tuntunut. Lauantaina menin ihan normaaliin aikaan tallille ja kävin ratsastelemassa Nasserilla jälleen kerran pellolla, joka on tullut viime viikkojen aikana hieman liiankin tutuksi... Minkäs teet, kun muuallakaan ei pysty ratsastamaan, koska maastossa tiet ovat kovettuneet koppuralle, enkä viitsi mennä Nasserin kanssa joka päivä kentälläkään, ettei se tylsisty ihan totaalisesti. Hoidin Nasserin normaalisti ratsastuksen jälkeen, loimittelin ja vein talliin.

Seuraavaksi käsittelyyn pääsikin Neesa. Tamma on saanut huilia ainakin puoli vuotta ja ajattelin, että voisin käveleskellä vähän kentällä sen kanssa, pääsisipä pikkuhiljaa työnteon makuun sekin hevonen. Neesa oli ihan intopinkeenä, kun vein sen kentälle: kävellä puksutteli ripeään tahtiin korvat hörössä ymräri kenttää. Taivuttelin sitä hetken aikaa ja työstin hevosta samalla matalaan muotoon. Neesa raukka oli niin innoissaan, ettei junnannut yhtään vastaan, vaan teki kiltisti kaiken, mitä pyydettiin. Harjailin sen ratsastuksen jälkeen hyvin läpi ja vein sen talliin jalkojen kylmäykseen.

Olen niin ihana

 Sunnuntaina käsittelyyn pääsi ensin Neesa. Kävin peltoilemassa sen kanssa hetken aikaa. Tamma oli kovasti energisen oloinen ja paineli taas eteenpäin korvat tötteröllä. Ratsastuksen jälkeen se pääsi tuttuun tapaan kylmäykseen. Sitten oli Nasserin vuoro lähteä kentälle. Äiti ja Sauli lähtivät valjastamaan Sinileetä ohjasajoon sillä välin, kun minä satuloin omaa ratsuani. Pääsin kentälle ja rupesin siirtelemään puomeja haluamalleni paikalle. Ihmettelin aluksi, että mitä Nasser oikein pingottaa ja on niin vauhkon oloinen. No, pian syy selvisi: Sinilee poppoineen tuli esiin tallin takaa ja Nasser raukka taisi luulla, että pienikokoinen tamma on jokin uusi hevonen. Jouduin keskeyttämään puomien siirtelyn, kun Nasser rupesi repimään päätään ja pyörimään ihan mahdottomasta paikoillaan. Muut menivät tarhan vieressä olevalle pellolle vähän kävelemään Sinileen kanssa. Nasser ei ottanut vieläkään rauhoittuakseen. Kiipesin kyytiin ja hevonen oli jo täydessä vauhdissa: paineli ympäri kenttää kuin heikkopäinen. Pian Sinilee kumppaneineen tuli aidan viereen ja annoimme niiden nuuhkia toisiaan. Silloin Nasser ilmeisesti tajusi, että ei olekaan mitään syytä pelleillä ja lopetti hössöttämisen. Minulla meni kuitenkin aika kauan, ennen kuin sain sen rennoksi. Ratsastuksen lopussa olin jo tyytyväinen hevosen muotoon ja rentouteen, joten annoin sen kävellä hetken pitkin ohjin, jonka jälkeen menin riisumaan hevosen ja juottamaan koko poppoon.

Mitä tapahtuu?
Äiti, onko toi hevonen ihan uus, vai??
Siis mitä hiivattia tää nyt oikein taas on?! Jotain ihmisten kotkotuksia...


lauantai 25. tammikuuta 2014

Ratatreenit

Keskiviikkona oli pakkasesta huolimatta valmennus. Minun piti ensin mennä yhden kaverini hevosella, mutta tiistai-iltana sain tekstiviestin, että hänen traileristaan oli jäätynyt käsijarru, joten hän ei pääsisi tuomaankaan hevostaan valkkuun. No, eihän siinä muu auttanut kuin ilmoittaa Nasseri ihan viime tipassa toisen hevosen tilalle. Jännitin itsekin vähän sitä, että kuinkahan meidän traikun kanssa on, kun sekin oli seissyt aika pitkään pihalla... Traikku oli kuitenkin liikkunut päivällä ihan ok, kun se oli siirretty lämpöiseen vähän sulamaan.

Pääsin koulusta joskus kolmen jälkeen ja ehdin kuitenkin syömään ihan rauhassa, ennen kuin piti lähteä laittamaan hevosta kuntoon. Ajelimme tallille ja menin ensimmäiseksi kasailemaan tavaroita autoon. Sitten kävin hakemassa hevosen ja laiton sen kutoon. Matkaan lähdettiin jo hyvissä ajoin sen takia, että ryhmät olivat tällä kertaa pieniä ja valmennus voisi alkaa hieman aikaisemminkin. Perille päästyämme meillä oli ihan hyvin aikaa laittaa Nasser kuntoon. Kävin laittamassa sille suitset päähän ja rupesimme ottamaan sitä normaalisti pois traikusta. Osasin etukäteen pelätä sitä, että traikun lastaussilta pitäisi hieman karmivaa ääntä, niin kuin monesti pakkasilla. No niinhän se oli: lastaussilta piti hirveää narinaa ja kitinää, joka sai Nasserissa aikaan paniikkireaktion. Raukka hyppi kopissa paikallaan ja olin ihan varma, että kohta se menee seinästä läpi. Silta saatiin kuitenkin alas ja hevonenkin rauhoittui sen verran, että se uskalsi peruuttaa ulos. Nasser katseli siltaa kyllä tosi pitkään epäluuloisesti ja oli muutenkin tosi pörheä satuloinnin ajan. Sain sen kuitenkin kohtuu nopeasti valmiiksi ja lähdin maneesiin.

Nasser ulkoilee talvisäässä

Kävelyttelin Nasseria ensin jonkin aikaa, verkkasin sen ravilla ja laukalla. Valmennus alkoi hieman etuajassa. Verkkasimme ihan lyhyesti vain, koska pakkasta oli aika paljon ja tiedossa olisi muutenkin ratapainotteisempi treeni. Aloitimme verkan ristikolla, joka hypättiin pitkällä lähestymisellä. Parin toiston jälkeen ristikon jälkeen kaarrettiin päädystä pitkällä lähestymisellä pystylle. Nasser suoriutui tästä aika hyvin, vaikka kerran piti pysähtyä kurkistamaan pystyn alle laitettua vesimattoa... Sitten verkattiin linjaa. Nasser tuli linjan ekalle pystylle aina tosi lähelle, joten oli aika hankalaa päästä ratsastamaan linjaa sujuvasti loppuun. Parin toiston jälkeen tämäkin sujui ihan ok. Verkkailun loputtua ruvettiin tulemaan rataa: Vasemmassa kierroksessa hypättiin lävistäjällä okseri, kaarrettiin maneesin päädystä hyvin tilaa käyttäen vesimatto-pysty linjalle,  pystyn jälkeen jatkettiin hyvin päätyyn, taas lävistäjällä okseri ja sitten vielä viimeinen pysty-okseri linja. Hypättiin ensin kuuden esteen rata, sitten kahdentoista esteen rata, eli jatkettiin viimeisen okserin jälkeen ekalle lävistäjälle ym. Lopuksi tultiin rata vielä lyhyenä, kuuden esteen ratana pikkuisen isompana. Minä taisin tulla sen korkeudella 95-100 cm. Nasseri suoriutui kaikista, etenkin viimeisestä radasta superhyvin ja se saikin paljon kehuja valmentajalta hyvin menneistä treeneistä. Nyt hypätään enintään kerran ennen kisakauden alkua, ettei mene ylikunnon puolelle...

Paukkupakkaset eivät ole kivoja...

Kirjoitin tämän tekstin jo muutamia päiviä sitten, mutta julkaisen vähän jälkijunassa... Säät ovat olleet tosi kylmiä tällä viikolla, jopa -23 astetta. Pakkaset ovat torpeedoineet valmennuksissa käymisen totaalisesti. Eipä tässä auta muu kuin odottaa, että säät lauhtuvat hieman. Tärkeintä on kuitenkin huolehtia hevosten hyvinvoinnista. Kenttä on aika kammottavassa kunnossa, koska se jäätyi rapakelien aikana aivan koppuraksi, eikä siihen ole satanut pehmikkeeksi tarpeeksi lunta. Ratsastelin siis alkuviikon yhdellä heinäpellolla, jossa pohja on aika hyväkuntoinen. Pystyin menemään vain noin 30 min kerrallaan, koska pakkaset ovat olleet niin kovia, että sen jälkeen olen ollut  jo aivan jäässä.

Veljekset ulkoilevat :D
Päivät ovat jo selvästi valoisampia ja pidempiä kuin kuukausi sitten. Neljän aikanakin näkee vielä ihan hyvin ratsastella. Nasserikin sai viettää viime viikolla muutaman päivän loman, koska pakkasten lisäksi täällä oli tosi kova tuuli, joka lisäsi kylmyyttä entisestään. Nyt hevonen onkin tuntunut tosi hyvältä ja virkeältä pienen ratsastustauon jälkeen. Huomaa kyllä heti, jos sillä ei ole ratsastettu, koska se kerää energiaa aika paljon. Koko hevonen muistuttaa enemmän villakoiraa kuin arabia. Onneksi karvan laatu on pysynyt silkkisenä ja kiiltävänä. Nasser ja muutama muukin hevosista saivat tiistaina uudet kengät jalkaansa, eipä tarvitse enää pelätä vanhojen putoamista kesken ratsastuksen. Tänään pakkasta oli kuitenkin ''vain'' -16 astetta. Nakkasin pollelle enkkuviltin selkään, jonka kanssa on vielä pikkuisen lämpöisempää, joten pystyin sinnittelemään pidempään kuin normaalisti :D Nasser oli kuluneen viikon aikana tosi kivan tuntuinen. Pellolla mennessäni näin taivaalla tuollaisen tosi hienon värisen valopilarin, pakkohan siitä oli käydä nappaamassa jälkikäteen vielä kuva. Minun piti käydä viime keskiviikkona hyppäämässä Aksulla, mutta emme sitten raaskinneet hyppyyttää sitä niin kylmällä. Suunnitteilla oli ainakin alustavasti käydä keskiviikkona pyörähtämässä Aksun kanssa Maijan valmennuksessa, mutta traikun kanssa oli tullut jotain pikku ongelmia, joten valmennus jäi Aksun osalta väliin.



Muillekin hevosille kuuluu ihan hyvää. Parenski on jo kovalla karvanajolla, Rustinki ei taida pahemmin vielä olla. Sinileelle kuuluu myös hyvää. Pikkuinen, tai no, eihän se enää ole mikään pieni, kun on jo melkein yhtä suuri kuin Heli. Pihattohevoset ovat onneksi tarjenneet olla pihatossa, vaikka onkin ollut superkylmä. Niitä on siellä useampi, jolloin sisätilakin pysyy lämpimänä. Kenttää aurailtiin viime viikolla vähän, joten nyt siinä voi taas ratsastaa, vaikka Seija-myrsky käänsikin kentän parhaan lampun valottamaan kohti taivasta...

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tallissa syntyneet

Kasaillessani postausta ratsastusharrastuksen aloittamisesta, sain idean tehdä postauksen varsoista, jotka tallissa ovat syntyneet. Onhan niitä syntynyt vuosikymmenten saatossa useampia, mutta kirjoitan vain tämän päivän hevosista, koska muista en tiedä kovin paljoa. Tämän hetkisistä hevosista on  kotitallissa syntynyt viisi: kaksi arabia ja kolme suomenhevosta. Ensimmäinen on Neesa. Se on Nebraskan kahdesta varsasta ensimmäinen ja isä on Colorado II De. Coloradosta tiedän vain sen verran, että se on kimo aivan kuin Neesakin ja sen luonne on kuulemma ainakin ollut hurja. Orin omistajilla ei varmasti ole ollut tekemisen puutetta sen hevosen kanssa, aidoissa se ei ainakaan tahtonut pysyä. Ilkeä se ei kuitenkaan ole ollut, on vain ollut ori isolla O-kirjaimella. Nebraskakin oli nuorempana varsin tulinen tapaus, mutta kuitenkin ihmiselle erittäin lempeä ja seurallinen hevonen.

Näiden kahden hevosen varsasta tuli aivan jotain muuta, mitä olisi saattanut olettaa. Varsa syntyi 10.6.2000, olisiko ollut lauantai-ilta. Varsa oli väriltään aika punaisenruskea, passissakin lukee rautias. Varsa oli hyvin poikkeuksellinen hevonen. Se oli rauhallinen, sille kävi kaikki, mitä siltä pyydettiin, eikä se pahimmin hötkyillyt minkään suhteen. Se oli erittäin utelias ja seurallinen, ehkä jopa arabivarsaksi hieman laiskakin. Neesa on ollut pienestä asti varsinainen reissulasse, sillä kun Nebraskaa lähdettiin kuljettamaan Vihtiin uudemman kerran Coloradon luo, Neesa matkusti mukana. Traileri oli tietenkin tehty matkan ajaksi niin turvalliseksi, ettei pieni varsa loukkaisi itseään. Matka oli sujunut hyvin, suurimman osan ajasta Neesa oli tainnut nukkua purujen päällä väliseinän takana emänsä vieressä. Vihdissä Neesan olisi tehnyt kovasti mieli tutustua muihin laitumella oleviin varsoihin, mutta Nebraska ei antanut sen mennä muiden luo. Kun oli päästy takaisin kotiin, Neesa oli laukannut tarhan toiseen laitaan pitkässä heinikossa, hirnunut ja juossut takaisin kuin nato-ohjus, sillä oli niin hauskaa kotona. Kun tuli satulaan ja suitsiin totuttelun aika, Neesa ei ollut moksiskaan. Sille sopi kaikki. Se opetettiin myös vetämään kevyttä rekeä, kun se oli sopivan ikäinen. Koppiinkin se oli kävellyt heti kuin vanha hevonen.

Pikku-Neesa tarhassa emänsä kanssa.
Seuraava tallissa syntynyt varsa on Nasser, Nebraskan toinen varsa ja Neesan täyssisar. Pieni orivarsa syntyi 15.6.2001. Se olikin jo hieman erilainen tapaus kuin rauhallinen ja heti valmiin oloinen siskonsa. Nasser oli tietenkin utelias, niinkuin varsat yleensäkin ovat. Nebraska oli toisesta varsastaan yhtä tarkka kuin ensimmäisestäkin. Muut eivät saaneet koskea siihen aluksi. Nasserilla on ollut alusta asti hieman rankkaa, varsana se nimittäin sairastui ripuliin kovalla helteellä viikonlopun kynnyksellä. Pikkuinen oli kuivunut ja olisi luultavasti kuollut, ellei Sauli olisi jäänyt raveista pois hoitamaan potilasta. Tuttipullosta sitä oltiin nesteytetty, jottei se kuivuisi kokonaan. Nasser oli siis heti alkutaipaleellaan kovan onnen soturi, mutta selvisi kuitenkin sairastumisesta hengissä. Kun tuli se ikä, että piti opetella olemaan hevosena, Nasser oli kuin varsat yleensä: se kokeili aluksi hieman rajojaan, että onko nyt aivan pakko, jos ei tahdo. Hyväluonteinen hevonen siitäkin kehittyi.

Varsa-ajoista Nasserinkin väri on muuttunut.
Seuraava varsa olikin suomenhevonen, Parenski. Parenski on Patriinan ensimmäinen varsa ja se on syntynyt 13.7.2007. Parenskikin on ollut varsasta asti selväpäinen. Ei se ole pahemmin mitään häslinkiä järjestänyt. Kerran muistan, kun se nousi pystyyn Saulia vasten ja huitaisi etusellaan niin, että huuleen tuli nirhaisu. Mutta ihan anteeksiannettava teko, koska varsat ovat välillä todella arvaamattomia ja eihän pikkuvarsa ajattele ketään vahingoittavansa, kunhan leikkii. Parenski suoriutui kaikkien uusien asioiden opettelusta tosi hyvin. Traileriin se käveli kolmevuotiaana meidän perässämme pienen houkuttelun jälkeen yhä uudestaan. Oriiksi se on ollut koko ikänsä tosi nyhtyri. Töräytteleehän se niitä orihuutoja ja viuhtoo häntäänsä ilmoittaakseen, kuka on johtis, mutta paljon höyrypäisempiäkin oriita on nähty.

Parenski on täysin merkitön, mutta komea punarautias.
Sitten päästäänkin koko joukon mustaan lampaaseen, hehe. Nimittäin Patriinan toiseen varsaan, joka syntyi 8.7.2009. Varsa syntyi muutaman päivän etuajassa. Satuin ihan tuurilla hakemaan Patriinan yöksi pihattoon, lähinnä varotimenpiteenä, jos se varsoisi yön aikana. Merkkejä ei tammassa näkynyt. Menin seuraavana aamuna katsomaan, olisiko pihatossa varsaa, ja olihan siellä! Pikkuinen liinakko orivarsa, joka oli varsin määrätietoisen näköinen kaveri heti ensimmäisien tuntien aikana. Matka tallista pihattoon taisi olla pikkuisesta hieman liikaa, sillä se oli ihan väsynyt. Varsalle mietittiin nimeä tosi pitkään. Murresanakirjasta löytyi sitten nimi Rustinki. Se poikkesi muista varsoista ihan täysin. Sen piti aina vastustaa kaikkea, mitä siltä pyydettiin: emän vieressä ei voinut kävellä, traileriin ei voinut mennä edes emän perässä, eikä varsinkaan pesutupaan. Mielummin se nousi pystyyn ja harasi vastaan. Kaikki nämä ongelmat kuitenkin karsiutuivat sen jälkeen, kun se pääsi vuoden ikäisenä Parenskin ja Nasserin kanssa samaan tarhaan rellestämään. Isot pojat taisivat hieman koulia pikkuista, eikä se luullut itsestään enää yhtä paljon. Sehän oli saanut mellastaa tammojen kanssa niinkuin halusi, ärsyttää niitä ja muuta sellaista, mihin tammat eivät jaksaneet kiinnittää huomiota. Junuilu kuitenkin karsiutui pikku hiljaa ja nykyään Rustinki on kuin eri hevonen.

Tässä pikku Rustinki on kuin enkeli.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Patriinan kolmas varsa, joka oli vihdoinkin tamma! Pieni tammavarsa syntyi 3.6.2012. Aluksi se oli tosi arka, eikä sitä meinannut saada tarhastakaan kiinni, muuta kuin pyydystämällä. Nimi oli muutaman viikon jälkeen selvä. Varsasta tuli Sinilee, koska minä makasin sen vieressä karsinassa heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Varsa oppi luottamaan minuun ekana, koska puuhasin eniten sen kanssa. Sinileekin on ollut tosi järkevä varsa, vaikka se onkin vetänyt minut kerran kumoon ollessaan ihan pieni. Kaikki pölläilyt menevät varsamaisen hassuttelun piikkiin. Uusien asioiden opettelu on ollut sujunut kohtuu helposti, vaikka ekoja jalkojen nostelua se protestoikin. Harjaamisesta se on nauttinut aina. Nykyään se suunnilleen tunkee syliin herkkujen toivossa.

Kaikki suomenhevosvarsat ovat olleet ainakin kerran karkuteillä, mutta ovat kuitenkin pysyneet tässä kotinurkilla eivätkä ole päässeet humputtelemaan kylille. Sinilee on kunnostautunut tässä eniten, joku saattaa viime kesältä muistaa, että se livahti aidan toiselle puolella monta kertaa. Nopeasti se varsa-aika menee ja näistä vauveleista kasvaa isoja hevosia. Seuraavaa suunnitellessa...

Päivän ikäinen natiainen ekaa kertaa ulkona.

torstai 9. tammikuuta 2014

Voi aikoja, oi tapoja!

Yksi anonyymi ehdotti pari päivää sitten, että tekisin toivekuvapostauksen aiheesta, kun aloitin ratsastuksen. Suurin osa kuvista on hävinnyt vanhan koneen mukana, joten jouduin skannaamaan jäljellä olevia paperikuvia koneelleni. Laatu voi olla siitä syystä hieman heikko. Vanhoja kuvia selaillessa koin aimo annoksen myötähäpeää ja ajattelin, ettei niitä voi julkaista. Mutta menköön. Jos naurattaa, niin naurakaa mieluiten yksin :D

Aloitin ratsastuksen ollessani 8-vuotias. Muutama kaverini oli käynyt pari kertaa ratsastamassa ja ajattelin, että voisi olla ihan kiva kokeilla, millaista se on. Niinpä menin tunneille kavereideni perässä ollessani toisella luokalla koulussa. Hevoset näyttivät kivoilta ja ystävällisiltä. Muistaakseni ratsastin ensimmäisellä tunnilla Newforest-ponilla, jonka nimi oli Mara. Mara oli pieni ja se oli jo oppinut, miten aloittelijoiden kanssa luistetaan hommista. Kävin tunneilla säännöllisesti joka ikinen perjantai. Ratsastuskoulussa opin perusasiat. Muistan aina, kuinka minua jännitti se, minkä hevosen saisin tunnille. Myöhemmin hevoset ja tehtävät kävivät jo niin tutuiksi, ettei samassa paikassa ratsastaminen tuntunut enää loppuvaiheessa kovin motivoivalta. Siksi lopetinkin ratsastuskoulussa viiden vuoden jälkeen.

Popette ja minä 9-vuotiaana
Ratsastuskoulun tuntien lisäksi tutustuin Neesaan ja muihin elämääni kuuluviin hevosiin tuttumme kautta vuoden tunneilla käymisen jälkeen. Neesasta tuli suosikkini heti, koska se oli vaalea ja aivan erilainen kuin muut näkemäni hevoset ja ponit. Aluksi kävin vain lähinnä rapsuttelemassa Neesaa, mutta pian uskaltauduin sen selkäänkin. Neesan kanssa maastoilin aluksi paljon äidin avustuksella. Eihän yhdeksänvuotiasta kakaraa voinut päästää yksin maastoon säikyllä arabilla. Pian Neesalle saatiin kunnon satulakin, jolla ratsastaminen oli tuplasti helpompaa kuin isolla armeijan satulalla. Tyydyin ratsastelemaan vuoden verran vain maastossa, mutta sitten minua puri kisakärpänen. Kävin kisaamassa muutamissa koulukisoissa ensin vain Neesalla, mutta lopuksi myös Nasserilla. Kamalinta on se, etten käynyt edes valmennuksissa, hävettää ajatella koko asiaa...

Minun ja Nasserin ensimmäisiä yhteisiä otoksia v.2008

Vihaan tätä kuvaa yli kaiken! Neesa on kyllä söpö, mutta minä en kyllä nykyään pukeutuisi missään tilanteessa enää tuohon takkiin xd, vuosi on 2008. Jalassa ekat ratsastushousuni, jotka äiti ompeli.
Ekoissa koulukisoissa 2009
Kouluratsastus oli kuitenkin ehkä liian hidastempoista, joten laji vaihtui vuonna 2009, jolloin kävin Neesan kanssa elämäni ensimmäisissä harjoitusestekisoissa. Tuloksena oli hylsy, koska kumpikin oli ensimmäistä kertaa radalla. Seuraaviin estekisoihin menin puolen vuoden kuluttua. Silloin Nasser pääsi mukaan hyppimään Ilmajoella 40 cm kilpaharjoitusluokkaa. Hevonen hyppäsi koko radan tassua, mutta saimme puhtaan radan ja söpön turkoosin ruusukkeen :D Valmentauduin kesällä hiukan ja syksyn tullen valkuista tuli taukoa. Kiertelin vuoden 2010 pikkuluokkia valmentautumatta. Lappajärven seurakisoissa putosikin pommi: osallistuin ekaa kertaa aikaluokkiin ja voitin Nasserilla  ja olin Neesalla kolmas. Korkeutena taisi olla hurjat 70 cm. Näissä kisoissa tajusin ensimmäisen kerran, että nämä hevoset ovat aika nopeita hyppääjiä. Jonkin aikaa kisaaminen ilman valmennusta sujuikin, mutta korkeuksien noustessa homma alkoi karata käsistä. Suuntasimme siis kiltisti nykyisen valmentajani tunneille. Valmennusten myötä sekä hevonen ja ratsastaja oppivat paljon ja se alkoi myös näkyä pikkuisen suorituksissa.

Tää oli ihan ameriikkaa, rusetteja molempien päissä.

Ekoissa mätsäreissä vuonna 2009. Päästiin BIS-kehään saakka, mutta ei kolmen parhaan joukkoon.
Vuoden 2010 mätsäreissä oli Nasserkin mukana. Molemmat pääsivät BIS-kehään ja Nasser taisi rökittää Neesan yhdellä sijalla.



Missä on kuskin nenä?? Ylistaron harjoituskisoissa 2011
Neesalle etsittiin sulhoa ympäri Suomea. Tässä vierailemme yhdellä arabitilalla.
Ekoissa alueskapoissa taisin käydä vuonna 2011. Menestys oli vaihtelevaa. Ensimmäinen aluekisakausi oli osaltani aika suuri vitsi, mutta seuraavalla kaudella petrattiin jo paljon. Valmentauduin vuorotellen jomman kumman hevosen kanssa säännöllisesti. Parina kesänä Neesa oli poissa kuvioista siemennysyritysten vuoksi, mutta sitten hypättiin Nasserilla. Kun Nasser leikattiin, Neesa oli vuorossa. Tuloksiakin tuli aika mukavasti: kauden 2013 saaliina oli sijoitusputki, joka pysyi päällä maaliskuusta toukukuun loppuun. Kausi päättyi, kun Neesa loukkasi jalkansa. Syksyllä Nasserin kanssa jatkettiin siitä, mihin oli jääty ennen leikkausta ja nyt valmentaudumme ahkerasti tulevaa kautta varten.

Ylistarossa 90 cm uusintaradalla 2013( c Kira Pellinen)
Ilmajoella seurakisoissa vuoden tauon jälkeen napattiin kakkossija.
Nyt kun ajattelee, niin olen tehnyt kaiken väärässä järjestyksessä. Ensin kävin tunneilla, mikä oli hyvä juttu, mutta sitten menin suoraan kisoihin, ilman kunnollista treenausta...Käytännössä olen joutunut itse opettamaan näille hevosille kaikki koulukiemurat ja estehyppelyt sun muut. Jos saisin elää elämäni uudestaan, niin menisin ensin kouluvalmennuksiin ja sitten estevalmennuksiin, hyppelisin seurakisoissa ja sitten menisin aluekisoihin. Mutta menin takapuoli edellä puuhun ja turpaan tuli monta kertaa. Neesan kanssa takana on kuitenkin hyvä aluekausi ja Nasserin kanssa on valmennuksissa ylitetty jo 110 cm esteitä. Toivottavasti kehitys jatkuu, eikä tule mitään hirveää takapakkia :D

tiistai 7. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Moikka! Jotenkin outoa, kun taas pitää opetella sanomaan ja kirjoittamaan 2014, vastahan se vuosi 2013 alkoi! Uusi vuosi tuo tullessaan varmasti kaikkea kivaa ja ei niin kivaa... Peruskouluni alkaa uhkaavasti olla lopuillaan, iiiiks! Sen jälkeen pitäisi varmaan hakeutua lukioon opiskelemaan ja päättää aika pian, mikä haluan olla isona. Vähintäänkin pelottavaa ajatella, että kohta tämä kaikki on edessä, mutta eiköhän siitä selvitä hengissä.

Hevosmaailmassa kaikki on onneksi normaalisti. Kisakausi lähestyy hurjaa vauhtia, maltan tuskin odottaa! Ihanaa päästä taas kunnolla kisaamaan, toivottavasti tämä kausi saataisiin pysymään yhtenäisenä, eikä tulisi mitään ongelmia katkomaan kautta. Nasserin kanssa on harjoiteltu aika paljon sileän juttuja, hevonen ei ole ollut hirveän innoissaan... Yritin maanantaina ottaa Nasserista pari kuvaa, kun olin sen kanssa kentällä, mutta hevonen ei ollut oikein poseeraustuulella, taaskaan. Maastossakin on käyty aina säiden salliessa, jotta hevosen mieli pysyisi iloisena ja virkeänä. Huomenna on vuoden ensimmäinen valmennus, toivottavasti saan pidettyä tuon pienen ja hepuloivan hevoseni kasassa :D Virtaa hevosessa tuntuu olevan kuin pienessä kylässä, huomasin sen äsken ratsastaessani sillä. Hepo olisi halunnut vain laukata ja irrotella kunnolla. Välillä meno muistutti tervassa tarpovaa täitä...

Neesalle kuuluu ihan hyvää. En tietenkään tiedä, miten jalat ovat parantuneet, mutta ainakin olen yrittänyt kylmäillä niitä ahkerasti. Hepo on kasvattanut ihan hirveän pitkän ja paksun talvikarvan, koska sillä ei ole ratsastettu, eikä sitä ei ole loimiteltu säännöllisesti. Kaikkein kamalinta koko jutussa on se, että en meinaa saada sitä enää harjaamalla puhtaaksi! Karva on niin pitkä ja pörröinen, että kaikki hiekan tomut ja murut piiloutuvat sen alle. Koko hevonen on melko keltainen, mutta lika ei lähde kuin pesemällä, enkä viitsi sitä turhaan virutella. Eipä nyt paljon karvoja tarvitsisi, kun lämpömittari näyttää +4. Ehkä se siitä puhdistuu, kun alkaa ajaa talvikarvaansa pois :D


Ei mikään edustuskuva, mutta heinä maistuu likaisenakin.
Sinileekin alkaa olla jo iso heppa, sunnuntaina sitä ohjasajettiin ensimmäistä kertaa maasta käsin. Kipitin itse pari kierrosta sen vieressä ja juttelin sille, jotta uusi tilanne ei tuntuisi siitä niin kovin pelottavalta. Varsa kun tuntuu jostain kumman syystä rauhoittumaan parhaiten, jos minä olen sen vieressä höpisemässä edes jotain, hassu vaavi. Aluksi se oli aivan ulalla, eikä oikein tiennyt, mihin päin sitä oikein pitäisi mennä. Pian se kuitenkin sain jutun juonesta kiinni ja käyttäytyi oikein hienosti. Lopuksi käytimme Sinileen vielä pesupaikalla, saipa tutustua siihen samalla. Se on kyllä käynyt varsana emänsä kanssa pesarissa, mutta mahtaako tuo sitä enää muistaa. Joka tapauksessa Sinilee oli yllättävän nätisti, vaikka sitä varmasti hirvittikin vähäsen. Jalkojen pesuakin kokeiltiin näin aluksi ihan varovasti, jalat olivat nimittäin tavattoman rapaiset. Ihan hyvin se tuntui siihen suhtautuvan, vaikka katselikin vesiletkua aluksi hieman epäluuloisesti. Sinilee on saanut olla hieman tavallista pidempään vauvana ja sen ajamisopettelu on keleistä johtuen lykkääntynyt. Se on kuitenkin niin selväpäinen tapaus ja tiesimme sen olevan nopea omaksumaan uusia asioita.


Tämä oli nyt vähän tällainen kummallinen tynkäpostaus, mutta minun teki vain mieli kirjoittaa jotakin. Seuraava postaus tulee luultavasti huomisen valmennuksesta. Olisiko teillä lukijoilla jotain postaustoiveita? Jos on, niin laittakaa kommenttia tulemaan. Sanon jo tässä vaiheessa, että videopostausta en melko varmasti ehdi toteuttaa, koska tallilla on paljon muutakin tekemistä kuin kameran kanssa kuljeksiminen. Muut ideat ovat toki tervetulleita.