MITÄÄÄÄH?

Koko viikko on ollut suomeksi sanottuna ihan perseestä. Maanantaina Neesa kävi tiineystarkastuksessa ja ei ole totta... varsan alkio oli ihan liian pieni ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että se ei ole enää elossa. Neesasta ei nyt sitten tulekaan äitiä:( Kun kuulin tämän meinasin saada itku-, potku-, huutoraivokohtauksen. En vain tajua tätä. Kuinka paljon yksi ihminen joutuu kestämään pettymyksiä lyhyessä ajassa? Olin koko päivän kiukkuinen enkä puhunut juuri mitään. Joudun kuitenkin nyt elämään asian kanssa, vaikka en haluaisi...Mestaruuskisojakin siirrettiin usealla viikolla ja meinasin saada tästäkin kamalan sätkyn.

Keskiviikkona oli tarkoitus mennä Nasserilla valmennukseen, mutta meninkin Neesalla. Valmennus meni kuitenkin hevosen osalta hyvin,  ainakin siihen nähden, miten vähän sitä on viimeisen kahden vuoden aikana valmennettu. Alkutunnista tehtiin ravissa pohkeenväistöjä uralta. Neesa oli aluksi vähän jäykkä eikä halunnut taipua. Pienen kiukkuilun jälkeen väistöt alkoivat kuitenkin sujua ihan kivasti. Lisäksi meidän piti ratsastaa ilman jalustimia ja tulla väistöjen jäkeen pääty-ympyrälle ja hypätä ristikko. Siitä jatkettiin uralle, josta väistettiin keskelle linjaa ja ravattiin puomit. Puomit nostettiin pieniksi pystyiksi, muuten tehtävä pysyi saman. Jalustimet pysyivät edelleen kaulalla. Neesa teki kaiken ihan hyvin, mutta minun sisäpolveni alkoi nousta liian ylös. Onneksi sain sen korjattua heti oikeaan asentoon. Lopulta saimme ottaa jalustimet takaisin ja tulla rataa isompana. Kentän päädyissä olevat ristikot oli nostettu aika ''jyrkiksi'', kannatin oli 120cm... Suurin ongelma oli saada Neesa taipumaan oikealle, koska se puski esteelle lapa edellä. Tämäkin alkoi sujua pienen neuvottelun jälkeen... Linjat jäivät Neesalle hiukan pitkiksi, kun se on niin laiska. Tammaa piti auttaa kepillä, jotta askel venyisi. Viimeinen rata oli mielestäni kaikkein paras, kun sain itseni kasaan ja hevonen toimi. Mitään suurempia virheitä ei tullut lukuunottamatta ainaisia pikkumokia.

Tämä tehtävä onnistui meiltä yllättävän hyvin, vaikka pelkäsin sählääväni koko homman pilalle.

Kun esteet nousivat, äiti pakotti laittamaan turvaliivin:(