Iloa ja surua

Tämän viikon aikana on tapahtunut iloisia onnistumisen hetkiä ja surullisia ja kipeitä asioita. Kerron ensin niistä iloisista tapahtumista. Neesan kanssa on tapahtunut viikon aikana todella suurta kehitystä. Heppa kulkee muodossa jo käynnissä ja ravissa todella nätisti. Olen ollut ihan innoissani, kun se on alkanut liikkua kunnolla ja käyttää selkäänsäkin paremmin. Lisäksi Neesaa on paljon mukavampi ratsastaa, kun se ei juokse enää koko ajan pää ylhäällä vaan myötää niskasta:) Ja kaikki alkoi vain yhdestä keskiviikon valkusta, jossa mentiin kauhukahvatreeniä! Neesa on ollut tuon valmennuksen jälkeen kuin eri hevonen ja on mahtavaa huomata, miten se kehittyy päivä päivältä. Lauantaina menemme sillä Ilmajoen alue-estekisoihin. Hyppään verkkaluokaksi 70 cm seuraluokan ja perään 80 cm alueluokan.

Sitten niihin surullisempiin asioihin. Olette varmaan ihmetelleet, miksen ole puhunut Nasserilla ratsastamisesta mitään. Jotkut varmaan muistavat viime kesäkuussa kirjoitetun postauksen, jossa kerroin Nasserin klinikkareissusta. Eilen Nasser sai kokea tämän painajaisen uudestaan. Kasvain oli uusinut satulavyön alle ja se päätettiin leikata. Päätös oli vaikea, mutta tulimme siihen tulokseen, että ei se näinkään ole hyvä, koska patti estää hevosen käytön. Minä jäin äidin kanssa kotiin, koska Nasserin näkeminen leikkauspöydällä olisi ollut minulle liian raskasta. En vain pystynyt menemään mukaan, koska ajatuskin siitä sattui liikaa. Sauli sai siis lähteä kuljettamaan Nasseria klinikalla yksin. Leikkausaika oli yhdeksi, mutta päivän ensimmäinen potilas oli ollut myöhässä... Tästä johtuen kaikki muutkin ajat olivat myöhässä. Nasser oli käyty rauhoittamassa puoli neljältä ja viety kaatokarsinaan kymmenen minuuttia myöhemmin. Varsinaisen kasvaimen poiston yhteydessä vanhastakin paikasta oli leikattu tulitikkuaskin kokoinen kasvaimen alku pois. Lääkäri oli leikannut vain puoli tuntia ja tämä leikkaus oli ollut kuulemma paljon ''rajumpi'' kuin viimeksi. Lähinnä siksi, että verta oli tullut niin maan perusteellisesti, eikä se meinannut tyrehtyä ollenkaan. Tosin yksi lääkäreistä piti runsaampaa verenvuotoa hyvänä, koska se puhdistaa haavaa.

Herättyään Nasser oli ollut tokkurassa, kuten arvata saattoi. Haava oli vuotanut edelleen ja siihen oli kääritty siteitä ympärille. Vasta iltaseitsemältä Sauli sai hevosen kyytiin ja kotimatka alkoi. Me olimme tietenkin äidin kanssa hoitaneet muita hevosia päivän ajan, joten niistä ei tarvinnut huolehtia, kun pääsi kotiin. Hevonen oli ollut illalla aika kurjan näköinen ja pelotti, miten tässä oikein käy.

Tänään hevonen oli jo ihan toisen näköinen. Oikein yllätyin, miten se oli reippaan oloinen. Siteet on otettu pois ja haavan reunat ovat tietenkin turvonneet. Senpä takia alue näyttää aika hurjalta näin aluksi. Tälläkin kertaa se jätettiin avohaavaksi. Hoito-ohjeena on kahdesti päivässä huuhdella haavaa niin, että se puhdistuu. Lisäksi haavan reunoihin sivellään rasvaa, jotta kudosnesteet eivät ota haavan reunoihin kiinni. Eli tuttua juttua viime kerrasta. Edelliskerrasta tiedämme, että avohaava paranee vatsan alla viidessä kuudessa viikossa. Nyt vuodenaikakin on meidän puolellamme. Ei ole tulossa helteitä eikä itikoita. Kasvainhan ei ole koko aikana aiheuttanut hevoselle fyysistä kipua, vaan rajoittanut hevosen käyttöä. Mitään takuita kasvaimen pois pysymisestä ei ole. Päädyimme kuitenkin uusintaleikkaukseen, koska ilman sitä hevosta ei voi käyttää kuin ilman satulaa.

Jos kasvain vielä uusii, sitä ei enää leikata. Sen kanssa on sitten vain elettävä. Satulan käytön ja tavoitteellisen ratsastamisen saa siinä vaiheessa unohtaa. Olen yrittänyt siihen jo vähän henkisesti valmistautua. Sen jälkeen voin vain toivoa, että hevonen pysyisi hengissä. Niin kauan kun Nasser vaikuttaa elämäniloiselta ja syö hyvin, se saa olla vaikka seurahevosena ja rentona ilman satulaa heppana. Aika näyttää, miten tulee käymään, mutta nyt voimme vain toivoa parasta.