Talvinen tallipäivä

Tänään heräsin vasta lähempänä puoli kymmentä, tuli nukuttua viikon aikana kerääntynyttä univelkaa pois. Muut olivat käyneet tekemässä aamutallin ja palailivat jo sisälle, kun minä vasta kömmin ylös sängystä. Söin ja lähdimme laittamaan hevosia ulos. Kengittäjäkin kävi lyömässä Nebraskalle hokkikengät jalkoihin, pysyypä mummokin taas tolpillaan, vaikka vähän rallittelisikin. Ennen kengittäjän tuloa ehdin siivota Saulin aloittamat karsinat loppuun. Sitten minun pitikin hipsiä jo lukemaan kokeisiin, taas vaihteeksi... tiedossa oli siis terveystiedon pänttäämistä ainakin tunnin verran. Sain kuitenkin luettua alueen suhteellisen hyvin läpi. Porukat lähtivät omille menoilleen, minä jäin hoitamaan hevosia. Parenski ja Rustinki otettiin ennen lähtöä sisälle, ettei niiden tulisi kylmä, jos ne innostuisivat oikein riehumaan itsensä hikeen.

Hetken sisällä maleksittuani ja koneella oltuani menin juottamaan poikia talliin. Sitten kävin nakkelemassa tammoille päiväheinät. Siinä saikin pitää tosissaan vauhtia yllä, kun seitsemän muka nälkäistä suuta kipittivät ihan perässäni. Muut hevoset rauhoittuivat aika nopeasti ja alkoivat mutustella heiniään. Ainut riehuja oli Kuppi, joka oli varsin äkäisellä päällä. Kuppi on niitä hevosia, joka muuttuu ruokinta-aikana kiltistä hevosesta ärtsyksi hevoseksi. Se kulki ensin korvat niskaa myöden perässäni ja yritti hiukan uhitellakin, mutta minun sijaani se tyytyikin purkamaan kiukkuaan Nebraskaan. Nebraskahan ei tästä pitänyt, vaan antoi samalla mitalla takaisin. Sain juosta pää kolmantena jalkana pois, en nimittäin halunnut hokin kuvia housuntakamukseen :D Onneksi ne löysivät jokainen paikkansa mieluiselta kasalta.

Kaikille löytyi paikka.

''Mami, sano tolle, että meneee kauemmaksi.''

Ruokinnan jälkeen menin siivoilemaan satulahuonetta. Se on päässyt nimittäin hieman repsahtamaan, kun kaikenlaista pikkutavaraa on jäänyt sinne pyörimään. Sain loimet järjesteltyä, samoin muut irtotavarat. Ylimmälle hyllylle, jossa toppa- ja sadeloimet ovat, en yltänyt tuolillakaan, kun olen näin toivottoman lyhyt. En jaksanut lähteä enää etsimään emännänjatkoa, vaan lähdin sisälle syömään. Söin, vaihdoin vaatteet ja lähdin hakemaan Nasseria tarhasta.

Kentän pinta on ihanan koskematon, huomenna se on vain kaunis muisto...

Nasser oli sen näköinen, että en varmasti lähde mihinkään, mutta antoi kiltisti kiinni. Kävin laittamassa hevosen valmiiksi ja lähdin maastoon. Nasser oli aluksi hirveän tahmea, eikä se olisi halunnut liikkua eteenpäin. Selkään nakkaamani enkkuviltti ei helpottanut tilannetta yhtään, koska tuntui, että hevonen olisi halunnut piiloutua sen alle kaikelta pelottavalta... Matka jatkui erittäin takkuisesti, kunnes hevonen jällen pysähtyi tuijottamaan jotain näkymätöntä vaaraa. Vaara osoittautui metsällä olevien miesten harmaaksi maasturiksi, joka pysähtyi n. 100m päähän meistä. Nasser jäkitti avuistani huolimatta pää pystyssä paikoillaan. Pian sain sen kuitenkin liikkumaan, joskin hyvin jännittyneesti. Kun olimme päässeet alle kahden metrin päähän maasturista, hevonen tuumasi, että nyt riitti ja kääntyi 180 astetta takajalkojensa päällä. Hetken neuvottelun jälkeen Nasser tikkusi auton ohi. Jatkoimme matkaamme melko reippaasti, kunnes hevonen säpsähti jotain. Pellon reunaa pitkin juoksi pieni ajokoira, joka suuntasi miesten autolle. Nasser oli siinä vaiheessa aika hermostunut ja yritti hanatella omiin nimiinsä eteenpäin. Ravailin sillä jonkin matkaa, jotta se saisi purkaa energiaansa. Kun käännyin tielle, joka vei kotiin, Nasser lisäsi vauhtia melkoisesti. Se tiesi pääsevänsä kotiin. Laukkasin sillä vielä aika pitkän pätkän ja annoin sen kävellä sen jälkeen tallille asti. Laittelin hevosen kuntoon ja laitoin enkkuviltin kuivumaan pesariin.

Ripustin tallikämpän ikkunaan  jouluvalot.

Kävin laittamassa muutkin hevoset tallin ja pihattoon, Neesan kylmäykseen ja menin hetkeksi sisälle lämmittelemään. Pian muutkin tulivat takaisin kotiin. Kävin vielä ruokkimassa hevoset ja omakin vatsa kaipasi täydennystä.