Hengissä ollaan

Heippa taas! En ole nyt muutamaan päivään postaillut, koska tässä on ollut paljon muutakin tekemistä. Nyt kuitenkin ajattelin kertoilla hieman viime viikosta. Keskiviikkona kävimme äidin kanssa aamulla maastossa Nebraskalla ja Nasserilla. Teimme ihan tavallisen lenkin. Sitten mentiin hetkeksi valmistelemaan rippijuhlia ja illalla ratsasteltiin taas. Luvassa oli nimittäin viljelytarkastuksia hevosen selästä käsin. Minä otin tietenkin Neesan ja äiti Patriinan. Sauli sitten yhtäkkiä tuumasi, että josko tuon Parenskin selkäänkin kiivettäisiin. Me lähdimme äidin kanssa jo edeltä ja kohtahan se Parenski ilmestyikin satula selässään pellon reunaan. Hevonen oli ensin ihmetellyt selkään nousua vähän, mutta oli sitten rauhoittunut aika nopeasti. Sieltähän se tanssahteli puiden keskeltä ja oli sen oloinen kuin olisi aina kantanut ratsastajaa selässään. Lenkkiä jatkettin ja pian tultiinkin jo takaisin päin ja omalle pellolle päästäkseen piti hypätä ojan yli. Me menimme jo äidin kanssa edeltä, mutta Sauli tuli varmuudeksi pois selästä, koska ojanpientareen niitetyt heinänkorret olivat ojan päällä sikin sokin eikä oja ollut ihan kokonaan näkyvissä... Hevonen käveli kiltisti ojan yli ja sitten piti päästä takaisin selkään. Äiti meni suupieleen kiinni ja minä pidin Patriinaa samalla, kun istuin Neesan selässä. Mutta eihän se Parenski ollut moksiskaan selkään menosta. Totesimmekin, että Parenski taitaa kiistatta olla talon nyhtyrein hevonen. Nytkin se olisi voinut vetää kauheat kilarit, jos olisi halunnut. Mutta se vain seisoi ja oli kiltisti koko ajan. On se vaan niin lutunen, kun se tekee aina parhaansa ja enemmänkin! Tämän reissun jälkeen se on käynyt jo useamman kerran maastoilemassa.

Neesa: ''Paljon ruokaa!''

Monitoimipolle

Torstaina ei tapahtunut oikeastaan mitään kummempaa, ratsastin molemmat hevoset ihan normaalisti. Perjantaina  kuitenkin menin tallille vasta illalla, koska aamulla satoi. Ratsastin molemmilla hepoilla kentällä, Neesan ensin. Hevonen tuntui ihan kivalta muuten, mutta jostain syystä yksi kentän nurkista oli hirveän pelottava... Aikansa pölläiltyään hevonen rauhoittui ja kuuntelikin ihan kivasti, mitäs se kuski oikein pyysikään. Tein sellaista ihan perustehtävää, jossa pitkällä sivulla oli kaksi puomia yhden laukka-askeleen välillä. Paikat osuivat puomeille yllättävän hyvin ja hevonen eteni kunnolla, eikä vain laahustanut eteenpäin. Pian lisäsin tehtävään myös sellaisen jutun, että puomien jälkeen väistettiin takaisin uralle. Se sujui ihan ok, vaikka hevonen yritti ensin vähän kiukutellakin...:D Pian sitten loppuverkkailinkin Neesan, vein sen sisälle ja laitoin kylmetykseen n. 10 minuutiksi. Klinikallahan sanottiin silloin, että jalkoja olisi hyvä kylmätä joka ratsastuksen jälkeen. Sitä olen tehnyt aina ennenkin, mutta nyt siirryin käyttämään letkuja, jotka kylmäävät kaikki jalat samaan aikaan. Kylmetyspatjoista Neesa ei kauheasti tykkää...

Sitten käsittelyyn pääsikin Nasser. Sillä tein aivan samoja juttuja kuin Neesalla. Ja ihmeellistä, mutta totta, hevonen tuntui siltä, kuin sillä ei olisi mitään taukoja pidettykään. Hepo kulki kivasti niska pyöreänä ja paikat osuivat puomeillekin hyvin. Nassella onkin niin kiva ratsastaa, kun se osaa liikkua omallakin moottorilla, eikä sitä tarvitse patistella koko ajan eteenpäin. Nassen haavakin on melkein ummessa ja jos hyvin käy, niin satulan voidaan laittaa selkään ehkä elokuussa:)

Hevoset matkalla yösyönnille:)

Lauantaina ratsastin vain Neesalla, koska sunnuntaina oli luvassa varhainen herätys ja pääsin tallille vasta illalla... Sunnuntaina olikin aikamoinen tutina, kun piti ehtiä kampaajalle ja pukea itsensä. Pääsin siis ripiltä sunnuntaina ja olihan sitä ihan kiva juhlia, mutta aika väsynyt olohan sitä oli illalla, kun aamulla kello soi puoli kuudelta ja nukkumaan oli päästy joskus yhdeltä yöllä:D

Otettiin kuvia pihalla sunnuntaina ja eiköhän Esko tullut repimään hameenhelmaa :D

Maanantaina käytiin maastossa ja eilen tehtiinkin porukalla varsin pitkä viljelytarkastusreissu. Sen jälkeen hyppäsin Nasserilla pikkuisen ilman satulaa. Jumppasarja ei ole koskaan ollut hevosen paras ystävä, mutta nyt se selvisi siitä ihan mallikkaasti, vaikka kuski saikin pitää tosissaan kiinni, että pysyi kyydissä. Hevonen kun tuppasi liikkumaan eteenpäin kuin nato-ohjus:D

Heinäkuu on monesti tälläinen suvantokuukausi, pelkkää perusratsastelua maastossa ja kentällä. Eipä niistä mitään superpostauksia revitä, kirjoitin nyt kuitenkin, että olemme edelleen olemassa. Rustingin ruunaus tuntuu onnistuneen hyvin, haavat ovat parantuneet ja heppa on kaiken puolin kondiksessa. Vielä se luulee olevansa pitkän aikaa ori ja päästelee kunnon ääninäytteitä, kun tammoja on näköpiirissä. Remppakin edistyy koko ajan, etupihalle on noussut katos ja nyt ollaan takapihan kimpussa. Sisätiloissakin piisaa vielä ruuvaamista.