lauantai 16. kesäkuuta 2012

Ruutitynnyri penkin kanssa, mutta ilman aivan ihana!

Eilen otin itseäni niskasta ''kiinni'' ja menin Neesan kanssa koulua oikein kunnolla. Kentälle paistoi aurinko eikä tuullut yhtään, joten lämpöä kyllä piisasi. Aloin verkata heppaa ensin asettamalla sitä hieman liioitellusti, tein voltteja ja pysähdyksiä. Neesa oli aluksi kuin halolla päähän lyöty, joka taas johti siihen, että neitiä ei kiinnostanut mikään. Neesa kuitenkin heräili ja sai hommista kiinni, kun aloin ravailla sillä. Molemmissa päädyissä oli kaksi puomia, joiden väliin tuli yksi askel. Aloin tulla puomeja ravissa, mutta kas kummaa, puomit olivatkin niin ''pelottavia'', että ei niiden yli voinut ravata ollenkaan. Niinpä pohkeiden ja käsien avuista välittämättä heppa teki äkkipysäyksen ja puomit lensivät minne sattuu... Kentän pintaan jäi pysähdyksen voimasta kivat urat.


ei sen yli voi mennä...



Neesa alkoi kuumua todella paljon, kun laukkasin sillä. Pukkeja, loikkia ja ties mitä kaikkea se tekikään. Yhtäkkiä neiti sai laukkahepulin ja silmät vain pyörivät sen päässä. Hevonen rauhoittui ja ihmettelin, mikä sillä on. Otin satulan pois ja hyppäsin kyytiin ilman penkkiä. Ravailin, jotta heppa tasaantuisi ja vau, Neesa kulki kierroksen oikein kivasti kuolaimeen tuettuna. Neesa on aika dramaattinen persoona ja osaa liioitella ihan kivasti. Mitä Seinäjoen Kaupunginteatteri onkaan menettänyt, kun Neesa ei ole siellä:) Lopuksi kävelytin hevosta normaalia pidempään ja pesin sen.


Äiti, pitääkö mun tosiaan tehä jotain??
Taskussa rapisi leipä..













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti