sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hankitreenejä

Ollaan nyt parina päivänä käyty kahlailemassa lumessa Neesan kanssa. Heppakin on tuntunut pitävän siitä:) Perjantaina oltiin ainakin tunti jumppaamassa hangessa ja kyllä näki, että hevonen oli tehnyt töitä. Se ei kuitenkaan tuntunut kauhean väsyneeltä, vaikka oli ravannut hangessa ristiin rastiin. Koska ulkona ei ollut kuin muutama pakkasaste, pesin koko hevosen. Se pääsi sitten talliin herkuttelemaa heinällä ja lämpimällä melassivedellä. Tarkoitus oli ratsastaa Nasserillakin, mutta kun minulla on hirveä nuha ja tuulikin voimistui, jätin sitten väliin.


Eilen ratsastin Nasserilla ensimmäisenä, jotta sekin pääsisi kahlaamaa lumessa. Menin tietenkin ilman satulaa, koska Nasserin masu ei kestä vielä satulavyötä. Siinä olikin sitten huumoria mennä toppahousuilla, kun hevosen selkä on kuin luistinrata. Ei siitä meinannut tulla mitään! Hevonen oli niin innoissaan ja olisi vain juossut lujaa... Ja minä sitten yritän pysyä kyydissä, kun hepo pomppii kuin kumipallo. Pysyin kuitenkin kyydissä ja sain Nasserin ratsasteltua jotenkin. Kävin riisumassa ja kuivattelemassa hevosta pesarissa. Kun rupesin loimittamaan sitä, huomasin jotain merkillistä. Loimi oli pieni! Ajattelin, että nyt on hepo kasvanut tai loimi kutistunut. No näinhän se oli, että loimi oli kutistunut. Se nimittäin pestiin viime viikolla ja nyt se oli vähän kärsinyt siitä... Loimi sattuu olemaan jotain villasekoitusta, joten on vähän pesukoneessa kissahtanut. Onneksi se oli vielä ihan siedettävän mittainen, joten kyllä sitä kotona käyttää.

Sitten vein Nasserin talliin ja hain Neesan. Kävin nopeasti laittamassa sen valmiiksi, koska hämärsi jo. Menin samalle pellolle kahlaamaan kuin Nasserilla. Nyt oli satulakin, joten kyydissä pysyttiin ihan hyvin. Ratsastelin noin 40 min ja tulin pois. Hoidin hepan talliin ja pian lähdettiinkin äidin kanssa kotiin. Tänään en ehdi ratsastamaan, koska lähdemme tuttujemme luo Tervakoskelle, joka sijaitsee lähellä Riihimäkeä. Tulemme tiistaina kotiin ja postailu jatkuu taas silloin.

Kysyisin teiltä lukijoilta tähän lopuksi, että minkälaisia toppaliivejä käytätte ratsastaessa? Minukin pitäisi sellainen ostaa, mutta en ole varma, millainen olisi hyvä. Laittakaa kommentteja, millainen liivi teistä on hyvä, mutta hinnaltaan kohtuullinen:)

tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluna

Ajattelin nyt vähän kertoilla aatosta, kun eilen en ehtinyt pahemmin koneella olla. Aamulla tuli katottua vähän liikaa tv:tä... Lisäksi Esko-kissa järjesti aikamoisen ohjelmanumeron lahjapaketin nauhoista. Se repi ja huitoi niitä, sainpa siitä kuvankin, kun se istui kuusen alla.

Joulukissa istuu kuusen alla.
 Vähän myöhemmin sitten syötiin ja lähettiin tallille. Kävin hakemassa Neesan pesupaikalle ja sovitin sille sitä ulkotoppista, mikä ostettiin Seinäjoelta. Loimi oli väärän kokoinen, mutta onneksi sen saa palauttaa ja vaihtaa toiseen. Pitää katsoa, jos löytyisi kokoa suurempi. Satuloin Neesan ihan rauhassa ja nakkasin sille vielä topparatsastusloimen selkään, pakkasta oli kuitenkin -13. Menin itse ratsimaan Neesaa kentälle ja äiti kävi Nasserin kanssa pellolla kahlaamassa. Ennen ratsastusta kuitenkin kaivoin kameran esiin ja yritin mitä ihmeellisimmillä tavoilla saada Neesan edustavaksi kuviin ja kerrankin se onnistui! Neesa oli oma suloinen, hörökorvainen, suurisilmäinen ja pörröinen pumpulipallo joka kuvassa.





Ratsastuksen sijaan Neesa olisi mielummin keskittynyt pellolla liikkuvaan Nasseriin. Pian neiti kuitenkin alkoi kulkea kunnolla ja esitteli parhaita puoliaankin vähän. Muoto säilyi kivana ja heppa liikkui hyvin eteen. Ratsastin pääasiassa voltteja ja keskityin taivutteluun. Lopuksi hieman lisäiltiin laukkaa ja ravia. Hevonen myötäsi loppuraveissakin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin jonkin aikaa.


Loppukäyntejä
 Kun tulin selästä alas, näpsäisin vielä muutaman kuvan. Neesa oli vieläkin yllättävän kuvauksellinen ja sain pari hyvää kuvaa. Pian lähdettiinkin hipsimään pesariin, kun kuvaajan sormet eivät kestäneet enempää kuvia:)


Love you!

Sitten hoidettiin hevoset porukalla ja mentiin sisälle hillumaan. Pian aukaistiinkin lahjat ja paketeista löytyikin kaikkea tarpeellista ja ihanaa. Saimme pikkuveljen kanssa kaksi leffaa yhteiseksi lahjaksi ja mehän katsoimme molemmat putkeen... Alla on nyt muutama kuva lahjoista, mutta sain muitakin lahjoja, joita nyt en vain jaksa luetella:D

Kingslandin ratsastussukat
Uusi penaali! Vanha olikin jo ihan mäsä, mitähän sille on tapahtunut?
Nämä ostettiin jo jokin aika sitten Kaustisen raveista, mutta laitoin nyt niistäkin kuvan tänne.
Ihana Kingslandin softshell!
Kingslandin ihana huppari


Brädin ja Neljän Ruusun uudet levyt, Brädi kuunneltu jo ihan puhki...

Joulupäivänä kiipesin luonnollisesti taas Neesan selkään. Kävimme äidin ja Nebraskan kanssa melko reippaalla maastolenkillä. Kiertelimme metsäteitä ja kävimme kääntymässä yhdellä Saulin pellolla. Huomasimme samalla, että kahdesta kuusesta olivat latvat lähteneet livohkaan... Joku oli näköjään tarvinnut niitä olohuoneensa nurkkaan. Neesa ei paljon kuusista piitannut, vaan se paineli kotiin niin lujaa kuin pääsi. Hoidimme hepat talliin ja lähdimme kotiin päin. Nyt en ole sitten muuta ehtinytkään kuin kirjoittaa tätä postausta:)

maanantai 24. joulukuuta 2012

Arvonnan mainostus!

Nyt vain kaikki osallistumaan arvontaan, joka pidetään Millan blogissa!
Alla on kuva palkinnoista, joita voi voittaa. Värin saa valita itse;)

Kuva c Milla Kojonen!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lomaa!

Perjantaina vihdoin ja viimein alkoi joululoma. Aamulla käytiin kirkossa ja sitten äkkiä koululle todistuksia hakemaan. Ihan hyvä toikkarihan sieltä tuli. Keskiarvo oli tasan 9:) Kavereiden kanssa vaihdeltiin vähän pieniä paketteja ja yhden kaverin paketista löytyi sellainen lahja, josta on pakko laittaa kuva. Kaikki kaverit olivat taas onnistuneet ostamaan ihania lahjoja.

Yhdestä paketista löytyi tämmöinen:)
Koulun jälkeen sitten vain äkkiä kotiin. Tarkoitus oli vähän siivoilla ennen tallille menoa, mutta innostuinkin asiasta... Huoneestani lähti kolme roskakorillista tavaraa ja huonekalut vaihtoivat paikkoja. On ainakin hetken aikaa siistiä.

Pian päästiinkin lähtemään tallille. Pakkasta oli vain vaatimattomat -16, joten kävimme vain lyhyellä lenkillä äidin & Nebraskan ja Saulin & Parenskin kanssa. Parenskin valjaissa oleva kulkunen kilisee kuin ennen vanhaan ja luo mukavaa joulutunnelmaa. Menimme yhdelle pellolle kiertämään pari kierrosta ja vähän ehdittiin hölkätäkin. Neesalla oli taas eri käsitys hölkkäämisestä: raukalla oli niin hauskaa, että se vain kaahasi ympäri peltoa ihan innoissaan. Annoin sen sitten  mennä, kun se ei ole päässyt hetkeen aikaan irrottelemaan kunnolla.

Eilen oli niin kylmä, etten ratsastanut. Kävimme pyörähtämässä Seinäjoella ja Neesalle saatiin kotiloimeksi musta ulkotoppaloimi, kun sillä ei oikein ole mitään paksumpaa loimea. Loimi ei ole kovin kaksisen näköinen, mutta kyllä se kotona kelpaa. Täytyy ottaa siitä kuva myöhemmin, kun ehdin. Nyt sitten vain odotellaan joulua ja lahjoja;) Ja hyvää joulua kaikille blogin lukijoille ja seuraajille!

Lopuksi edes yksi perjantaina otettu ratsastuskuva. Laatu vähän kusee, kun alkoi jo hämärtämään... Mutta täytyy jonain päivänä oikein asioikseen ottaa kuvia tänne tekstin koristukseksi.

Tässä on tainnut mopo karata lapasesta...

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pieni ja hassu hevonen

Nyt on vihdoinkin saatu kaikki kokeet tehtyä ja suurin osa saatu takaisinkin. Siihen nähden, miten pitkiä alueita yms. on ollut, niin kaikki ovat menneet suhteellisen hyvin. Paras numero on ollut 10- ja huonoin 8-:) Mutta nyt koulusta (eli tylsääkin tylsemmästä aiheesta) takaisin hevosiin. Olen taas pystynyt ratsastamaan kentällä, kun siihen on satanut kunnon lumikerros päälle. Neesan mielestä töihin pääsyhän ei ole ikinä oikein kivaa, mutta luulenpa, että sekin on tykännyt edes vähän... Virtaa heposessa on ainakin ollut, vaikka muille jakaa. Ratsastelut ovat jääneet aina illaksi, kun koulussa ja läksyissä menee oma aikansa. Onneksi kentällä on kunnon valaistus niin ei pimeäkään haittaa treenailua. Valmennuksistakin on ollut nyt pientä taukoa ja näyttää, että se jatkuu vielä ensi viikonkin... Ensin on liikaa pakkasta, sitten valmentaja on kipeä ja nyt luultavasti vetoautoa tarvitaan jossain muualla... Mutta saapa Neesakin pitää vähän lomaa hyppäämisestä. Tämän kuun lopussa tai viimeistään tammikuussa aloitetaan kunnon treenailu tulevaa kisakautta varten.

Perjantaina saapui Haminasta Neesalle tilattu HV Polon korvahuppu.
Treenailusta puheen ollen, Neesa on käyttäytynyt viime aikoina kentällä vähän hassusti. Keskiviikkonakin se säpsähteli ihan olemattomia juttuja ja saattoi lähteä yht`äkkiä laukkaamaan ilman mitään varoitusta. Pian säpsähtelylle löytyikin aiheuttaja. Vai pitäisikö sanoa aiheuttajia. Kentän viereisestä puusta nimittäin hyppäsi kauhealla kamikazeloikalla alas kissa. Pian sen perässä tuli toinen. Kissat hyppäsivät ihan Neesan turvan eteen ja arvatkaa, säikähtikö tammaparka ihan hirveästi. Kissat etenivät pitkillä loikilla kentän poikki tallin pihaan ja painiskelivat hetken siellä. Sitten ne tulivat istumaan kentän uralle. Pian Neesa kuitenkin uskalsi laskea päänsä alas ja katsella toista kissaa vähän matkan päästä. Neesa huomasi nuo pienet karvapallot vaarattomiksi eikä enää välittänyt niistä.

Pukki kävi Ratsukellarissa, luvassa on siis hevosaiheisia lahjoja;)
Toissapäivänä toistui sama, mutta säikkyily ei johtunutkaan kissoista. Naapuritalon pihalla tehtiin jotain ja mies, joka siellä hääri, piti otsalamppua päässään. Neesa oli aivan kauhuissaan, eikä peräänanto tullut kysymykseenkään. Ratsastus jäikin hieman latteaksi, koska Neesa keskittyi vain pelkäämiseen ja hypähtelyyn. Se pelkäsi vielä silloinkin, kun talutin sitä pihan poikki pesarille. Onneksi se rauhoittui pian sisälle päästyään. Täytyy kyllä myöntää, että Neesa on välillä aika hassu, vaikka vaistojensa varassahan se vain elää.

Eilen oltiin pitkästä aikaa maastossa ja kyllä hepoissa olikin virtaa. Neesa olisi vain halunnut laukata lujaa, Nebraska teki kummallisia loikkia, hyppi paikallaan ja oli paineissa. Parenski oli varmaan porukan normaalein:)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Ilmajoen seuraestekisat

Eilen käytiin pomppaamassa seurakisoissa Ilmajoella. Kisat alkoivat vasta yhdeltätoista, joten aamulla sai onneksi nukkua vähän enemmän. Tallille lähdettiin tietenkin ajoissa, mutta heppa oli päässyt vasta puoli tuntia sitten ulos, joten sain mennä ensin pakkaamaan varusteita. Tavaraa saikin ottaa mukaan tavallista enemmän, koska talvella loimiakin tarvitaan toisella lailla kuin kesällä. Pian sainkin tavarat kasaan ja sain lähteä pyydystämään Neesaa tarhasta. Hevonen oli onneksi puhdas ja kuiva, eipä mennyt putsaamiseen kauaa:) Sitten vain hepo koppiin ja kohti kisoja.

Perillä oltiin joskus kahdeltatoista. Kävin katsomassa meneillään olevaa luokkaa, jossa muutama kaverini ratsasti. Kohta pitikin mennä laittamaan omaa ratsua kuntoon ja kävelyttämään sitä. En ehtinyt kauaa kävellä, kun piti mennä jo tutustumaan rataan jalan. Rata oli ihan perushelppo: ei mitään vaikeita teitä tai käännöksiä. Sain suunniteltua kaikki tiet ja oikaisut ajoissa, joten sain lähteä takaisin Neesan luo.

Hyppykuvat on ottanut Emilia Taipalus ja muut äiti. Kiitos vielä Emilialle kuvista!
80 cm

Noin se hyppää ihan innoissaan:)


Verkassa Neesa tuntui ihan hyvältä ja tosi virkeältä. Olisiko tuo johtunut innostuksesta vai siitä, että heppa on ollut kevyemmällä liikunnalla? Luokka, jota menin, oli sellainen, jossa sai mennä vapaavalintaisia korkeuksia 80 cm alkaen. Menin sitten ne samat 80 ja 90 cm.

Kasikymppi meni tosi hyvin lukuunottamatta muutamia kyttäilyjä. Neesa laukkasi hyvin eteen ja hyppäsikin kivasti. Perusrata mentiin tarkasti ja rauhassa,  mutta kun päästiin uusintaan niin eikun vaan lisättiin hanaa ja tiukennettiin kurveja. Lopputuloksena oli 0/0 ajassa 18.10 ja sillä hetkellä luokan johtoon:) Olin Neesaan tosi tyytyväinen.


Säiliön tyhjennys... Mutta muuten söpö kuva hepasta:)
Ysikymppi oli vielä ratsastamatta ja sainkin edellisen radan jälkeen mennä melkein heti takaisin verkkaamaan maneesiin. Neesalla oli ensin jalkojen paikat vähän hakusessa, mutta muuten verkka oli ok. Radalla Neesa tuli ykköselle ihan hyvin, mutta minun estelyistäni huolimatta otti esteen eteen töpöaskeleen ja PUDOTTI ykkösen... Loppurata sujui muuten ihan kivasti. Pudotus ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, koska edellinen rata meni niin hyvin.

Luokassa sijoittui kolme ratsukkoa ja jippii, me olimme toisia! Yksi kaverini meni hieman lujempaa ja päästeli ohitsemme, mutta ei se mitään. Olin Neesaan todella tyytyväinen, kun se kumminkin meni 80 cm radan virheittä. Saaliiksi oli siis saatu sininen ruusuke ja tyytyväinen mieli. Kunniakierros suoritettiin hieman vauhdikkaasti, mutta mitä se nyt haittaa:-)?


Tyytyväisin mielin takaisin autolle:)

maanantai 3. joulukuuta 2012

Viikkokatsaus

Kirjoittelu on pikkuisen jäänyt, mutta nyt on taas pitkästä aikaa inspiraatiota postailla. Kerron nyt  lyhyesti viime viikon tapahtumista.

Maanantaina saapui Hööksiltä tilattu paketti. Paketista löytyi pipo, pehmustesarja ja uudet kannukset.
Pipon ostin, koska vain halusin sen. Pehmustesarjakin tuli hetken mielijohteessa tilattua, samoin kannukset... No saahan sitä nyt joskus vähän ostella jotain kivaa:)



Tiistaina minulle soitti kesken koulupäivän Aviisin toimittaja ja hän kysyi, että koska voisi tulla tekemään minusta ja Neesasta lehteen juttua. Juttu tehtäisiin sen aluekisavoiton takia. Olin hieman hämmennyksissä, mutta sovimme, että toimittaja tulisi käymään lauantaina klo 12. Aviisi ei todellakaan ole Helsingin Sanomien tapainen sanomalehti, vaan "vähän" pienempi media, mutta lehti kuitenkin.

Keskiviikkona ratsastelin kentällä vain käyntiä, koska pinta oli ihan järkyn kova. No sainpa taivuteltua hepan oikein kunnolla läpi. Torstaina olin rohkea ja uhmasin kylmää tuulta ja pakkasta. Ratsastin Neesalla lähipellolla ja ei se kyllä mikään nautinto ollut... Ilma oli kylmä ja hevonen halusi takaisin talliin syömään. Sain kuitenkin vähän ravailtua.

Perjantaina oli niin kylmä tuuli, että ratsastelut jäivät kokonaan. Kävin tallilla muuten vain hoitamassa hevosia ja Neesan haavaa, jonka se oli tarhassa saanut jalkaansa. Onneksi se osittautui pieneksi raapaisuksi, joka puhdistuksen jälkeen kummasti kutistui. Valkoisessa hevosessa veri näkyy turhankin hyvin ja haava voi vaikuttaa suuremmalta kuin oikeasti onkaan. Illalla tallin päätyyn lisättiin siniset jouluvalot tunnelmaa luomaan:)

Lauantaina kävi toimittaja. Hän kuvaili ja kyseli vähän kaikenlaista. Juttu ilmestyy luultavasti ensi keskiviikon lehdessä. Kun toimittaja lähti, kävimme Neesan kanssa ratsastamassa pellolla äidin ja Nebraskan kanssa. Tämän pellon pohja olikin tasaisempi kuin aikaisemmin mainitsemani, joten siellä saattoi vähän muutakin kuin kävellä. Tiet ja kenttä ovat ihan mahdottomia ratsastaa, joten jäljelle jää vain heinämaat. Onneksi niitä on lähistöllä riittämiin. Illalla menin käymään vielä nuortenillassa ja nauramisen aihetta riitti koko illaksi:) Aamulla minulla olikin sitten kurkku kipeänä...

Sunnuntaina käytiin Kaustisella raveissa ja enpä viitsi niistä kertoa muuta kuin sen, että ihan putkeen ei mennyt. No ensi kerralla uudestaan, sitähän tämän hevosurheilu on. Hevostarvikeautosta mukaan tarttuivat kahdet uudet hanskat ja linimenttiä. Neesalla en ehtinyt ratsastaa, kun reissuun meni matkoineen yli kuusi tuntia. Neesahan tietysti nautti, kun sai laiskotella...Se ei ole päässyt hikoilemaan koko viikolla, mutta jahka sekin aika taas tulee.

Tämä oli nyt vähän tälläinen köppäänen postaus, mutta keskiviikkona on Maijan valkku ja yritän kirjoitella siitä. Lisäksi lauantaina on kisat, joten niistäkin varmasti postailen myöhemmin. Tässä on neljän päivän lomakin, joten eiköhän sitä tule jotain kirjoiteltua:)


maanantai 26. marraskuuta 2012

Valmennus vol 2 + muuta löpinää

Makaan kipeänä sängyssä, joten kerronpa teille vähän keskiviikon valkusta. Valmennuksen teemana oli jumppasarjat sekä askelten lyhennys ja pidennys. Ensin verkkailtiin itsenäisesti ja sitten ruvettiin hommiin. Toisin sanoen tultiin linjaa ensin pelkillä puomeilla. Tarkoitus oli tulla ekalla kerralla 6 askeleella, sen jälkeen 7:llä ja lopuksi piti venyä jo 5:llä askeleella. Linjan jälkeen tallin päätyyn pysähdys, pitkä sivu avoa, maantien päätyyn pysähdys ja siitä linjalle. Kaiken lisäksi jalustimet piti nostaa kaulalle. Linja meni Neesalla ihan hyvin. Askeleet venyivät ja lyhenivät just sopivasti. Avotkin suju ok, mutta pysähdyksissä neiti meinasi vain räjähtää käsiin... Sama tehtävä tultiin myös toiseen suuntaan.

Tämän jälkeen käytiin jumppasarjan kimppuun. Ja saatiin tietysti ottaa jalustimet takaisin. Vitsit mun jalat oli kipeät, mutta urheasti mentiin vaan jumpalle, joka koostui kuudesta pystystä, joiden korkeus vaihteli ajoittain. Neesalla oli ensin hieman hankaluuksia jumpalla, kun se vain hidastui ja hidastui... Lopulta neidin jalat kuitenkin alkoivat nousta ylös ja viimeisellä kierroksella sarjan viimeinen este oli 95 cm! Eikä me edes tiputettu sitä pystyä:)

Lopuksi tultiin linjaa niin, että puomit nousivat pystyiksi. Tehtävä oli seuraavanlainen: Linja ensin 6 askeleella, sitten 5:llä ja lopuksi 7:llä, pysähdys päätyyn, vastalaukkaa pitkä sivu, pysähdys, linjalle jne. Linjalla ei ollut mitään ongelmia ja pysähdyksetkin olivat jo ihan jees. Vastalaukat sujuivat oikealle yllättävän hyvin! Olin oikein yllättynyt, kuinka hyvin Neesa meni. Sama tehtävä tultiin vasemmallekin. Kaikki muu sujui hyvin, paitsi vastalaukat... Se on niin vaikeaa Neesalle, kun pitää nostaa oikea vastalaukka! No treeniä vaan, niin hyvä siitä tulee:)

Lopuksi, kun muut teki loppuverkkoja, Maija nosti mulle ja Neesalle yhden pystyn 110 cm. Tultiin sitä muutaman kerran ja tosi rohkeasti ja hyvin Neesa hyppäsikin. Meidän tarkoituksena on, että isompien yksittäisten esteiden avulla kasvatetaan Neesan rohkeutta. Nyt ainakin heppa on tuntunut ottavan isommat esteet huomioon ja nostanut kinttujaan kunnolla ylös.


Mä tiedän, että mulla on kamala istunta tässä kuvassa, mutta heppa oli niin söpö:)
 Perjantaina sain aamupostin mukana kirjeen Lakeuden ratsastajilta. Kuoresta löytyivät muutama viikko sitten ratsastamani A- ja B-merkkien palautepöytäkirjat. Läpi menivät molemmat! Aika mukavaa palautetta sain, vaikka ainahan sitä korjaamistakin löytyy. Ratsastusmerkkiin on vielä matkaa. Sen saadakseen pitäisi vielä suorittaa koulupuolen vastaavat osuudet. Se ei ole kyllä ihan lähiaikojen suunnitelmissa, kun tämä estepuoli vetää tällä hetkellä enemmän puoleensa.

Nasserin leikkauksesta on kulunut jo yli kaksi viikkoa. Se polle ei ehdi sairastaa, sillä on virtaa kuten ennenkin. Haavat ovat parantuneet tosi hyvin, eivätkä ne menoa haittaa. Iltapäivällä hämärän hiipiessä, kun hevosia viheltää tulemaan talliin, Nasser on yleensä se, joka villitsee koko porukan laukkaan ja juoksee häntä korkealla porukan komistuksena. Vielä sillä ei ole ratsastettu, mutta sekin varmaan lähiaikoina onnistuu, ilman satulaa tietysti.

Sinilee käytiin tunnistamassa jo muutamia viikkoja sitten. Vähän se oli moittinut sirutusta, mutta muuten oli käyttäytynyt ihan kelvollisesti. Se on kovasti tummunut siitä, mitä se oli kesällä. Tällä hetkellä se on varsinainen pörrö talvikarvan johdosta. Yöt se on eri karsinassa emänsä vieressä ja aamuisin päästessään ulos sillä on kauhea hoppu imemään. Tiedä sitten, paljonko sitä maitoa tulee, mutta fiilis on tärkein:)


lauantai 17. marraskuuta 2012

Valmennus

Keskiviikkona käytiin kahden viikon tauon jälkeen hyppäämässä Maijan valvovan silmän alla. Valmennus alkoi onneksi vasta seitsemältä, koska kävin ottamassa hiuksiini osion. Muuten olisi voinut tulla kiire... Valmennus meni kuitenkin odotettua paremmin ja fiilikset oli ihan katossa tunnin jälkeen!

Aloitimme verkkailun jälkeen puomityöskentelyn pääty-ympyrällä. Ensin aloitettiin keventämään niin, että oltiin kaksi askelta ylhäällä ja yksi alhaalla. Sain rytmistä heti aika hyvin kiinni ja Neesakin liikkui ihan kivasti. Hetken ravailtuamme ruvettiin laukkaamaan ympyrällä kevyessä istunnassa. Se tuntui aika helpolta, koska olen laukannut maastossa tuolla lailla aika paljon:) Sitten siirryttiinkin pois ympyrältä ja ruvettiin laukkaamaan maneesin ympäri niin, että lyhyet sivut tultiin kontrollissa ja pitkät sivut niin lujaa kuin hevosesta saatiin irti. Jestas, kun Neesakin meni lujaa:D.

Pian vaihdettiin suuntaa ja toistettiin samat jutut, paitsi ympyrällä ravissa oltiin kolme askelta ylhäällä ja kaksi alhaalla. Nuo tehtävät sujuivat yllättävän hyvin ja Neesa oli pienen spurttailun jälkeen todella hyvä tuntuinen.

Sitten aloitettiin radan harjoitteleminen. Aluksi tultiin neljän askeleen kaarevaa linjaa, jonka jälkeen pitkälle sivulle pysähdys. Linja sujui aina tosi hyvin, mutta pysähdyksessä meinasi tulla ongelmia... Neesa olisi vain mennyt lujaa. Linjan jälkeen harjoiteltiin kahdeksikolla tiilipressua ja ruotsalaista okseria.

Enempää ei sitten harjoiteltukaan, vaan aloitettiin radan hyppääminen. En osaa selittää radan kulkua, joten katsokaa piirrustuksesta.


Eli ykkönen vasemmassa kierroksessa, samoin kakkonen. Laukanvaihto ja oikealle kohti kolmosta ja nelosta. Sieltä vasemmassa kierroksessa viitoselle. Taas laukanvaihto ja kuutoselle. Kuutosen jälkeen kierrettiin kolmonen ja tultiin seiska. Seiskalta tultiin kasille oikeassa kierroksessa ja lopuksi ysi vasemmalta.

Neesa kentällä selässään aluekisoista saaliiksi saatu palkintoloimi
Rata oli aika onnistunut ja sain tulla sen vielä lyhennetyssä versiossa toisesta suunnasta. Kaiken lisäksi Maija nosti ruotsalaisen okserin kannattimet 120 cm ja pressu nousi 110 cm. Neesa tuli uuden kierroksen aivan mielettömän rohkeasti ja olin siihen todella tyytyväinen. Neesalle voidaan jatkossakin ruveta hinaamaan esteitä ylöspäin. Kaikin puolin jäi onnistunut ja iloinen fiilis.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Taivas varjele, mikä sieltä tuli!

Eilen kello herätti minut 7.30. Kuka hullu herää tuollaiseen aikaan lauantaiaamuna?:D No minäpä tietenkin, koska lähdimme Neesan kanssa Ilmajoelle kisoihin. Kisat alkoivat kymmeneltä, mutta minä hyppäsin luokissa 2 ja 3, joten ihan hyvin ehdin laittaa kamat kasaan ja tuunata hepan. Neesaa rupesi kiukuttamaan, kun laitoin sille takasiinkin kuljetussuojat, koska sillä on hokit. Neesa kokeili nostaa molempia takajalkoja vuorotellen ylös, josko ne suojat putoaisivat pois, kun aikansa ravistelisi... Pian se jo huomasikin ''mörkösuojat'' harmittomiksi ja rupesi kävelemään normaalisti. Minun oli pakko mennä kisoihin tummilla housuilla, koska valkoiset ovat jääneet pieniksi... No eipä tuo haitannut menoa.

Pääsimme matkaan yhdeksän korvilla, joten olimme hyvin aikataulussa. Perille päästyämme ensimmäinen luokka oli vielä käynnissä. Kävimme ilmoittautumassa ja otimme pollen ulos traikusta. Ratsastelin pihalla kaverini kanssa hetken, mutta pian saatiinkin mennä tutustumaan 70 cm rataan. Rata oli aika selkeä ja hyvin hahmotettava, mutta ainahan sitä saa mennä kieli keskellä suuta.

Luokka oli samalla tyyliarvosteluluokka, mutta otimme sen vain lämmittelyluokaksi. Muuta en taida tuosta radasta kertoakaan kuin sen, että Neesa ei liikkunut kunnolla eteen pohkeesta ja oli vähän laiska... Saimme ''huimat'' 28,5 pistettä ja se toi seitsemännen sijan kymmenen ratsukon joukosta. No, tyyliluokat eivät ole ikinä olleet Neesan vahvuuksia. Ja ensimmäinen suoritus pakkaa mennä kyttäilyksi, kun pieni hevonen ei tiedä, mikä kummitus siellä esteen takana vaanii...

Söpöt ilmeet sitä vastoin ovat Neesan vahvuuksia.
Nyt oli kuitenkin hyvä lähteä menemään 80 cm luokkaa, joka oli alueluokka. Luokassa lähti 14 ratsukkoa ja minä starttasin nrolla 13. Maija sattui myös tulemaan paikalle ja menimme muutaman valmennuskaverini ja Maijan kanssa kävelemään rataa. Maija neuvoi kaikille, mistä uusinnassa kannattaa oikaista, jos mielii voittaa. Maija auttoi myös kaikkia verkassa, mistä oli kyllä tosi paljon apua. Oli se kyllä kivaa, kun oma valmentaja jeesasi. Neesakin liikkui jo paremmin eteen ja hyppäsi ihan hyvin. Rata oli paljon sokkeloisempi kuin edellinen, mutta sekin ihan peruskamaa. Jännitin aluksi vähän, kun kaikki saivat radalta niin hyviä aikoja ja tuloksia. Kun itse pääsin maneesiin, tunsin, että kyllä me selvitään tästä.




Olo oli kuin Michelinukolla, minulla oli takin alla vielä turvaliivi.

Ilme on kaikkea muuta kuin söpö...
 Rata sujui siis seuraavasti: perusrata mentiin rauhassa ja tarkemmin, mutta kun uusinta tuli lisättiin hanaa. Tehtiin todella pienet tiet ihan niin kuin Maija neuvoi ja arvatkaa mitä. Me voitimme luokan! En tiennyt, itkisinkö vai nauraisinko, olin niin tavattoman onnellinen. Ensimmäinen voitto aluetason kilpailuissa ja vielä Neesalla! Neesa hoiti kyllä radan niin hienosti, että ei mitään rajaa. Tuntuu, että se oli ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin täysillä mukana:) Saimme palkinnoksi vielä kivan värisen loimen, jolle tulee kyllä olemaan käyttöä. Olen siitä niin ylpeä ja tietysti Maijakin oli. Päivää täydensi vielä Tarjan (samasta seurasta) ja Kyllin Manen hieno kolmossija samassa luokassa:)

Neesa on selvästi ruusukkeen väristä ylpeäXD

torstai 8. marraskuuta 2012

Iloa ja surua

Tämän viikon aikana on tapahtunut iloisia onnistumisen hetkiä ja surullisia ja kipeitä asioita. Kerron ensin niistä iloisista tapahtumista. Neesan kanssa on tapahtunut viikon aikana todella suurta kehitystä. Heppa kulkee muodossa jo käynnissä ja ravissa todella nätisti. Olen ollut ihan innoissani, kun se on alkanut liikkua kunnolla ja käyttää selkäänsäkin paremmin. Lisäksi Neesaa on paljon mukavampi ratsastaa, kun se ei juokse enää koko ajan pää ylhäällä vaan myötää niskasta:) Ja kaikki alkoi vain yhdestä keskiviikon valkusta, jossa mentiin kauhukahvatreeniä! Neesa on ollut tuon valmennuksen jälkeen kuin eri hevonen ja on mahtavaa huomata, miten se kehittyy päivä päivältä. Lauantaina menemme sillä Ilmajoen alue-estekisoihin. Hyppään verkkaluokaksi 70 cm seuraluokan ja perään 80 cm alueluokan.

Sitten niihin surullisempiin asioihin. Olette varmaan ihmetelleet, miksen ole puhunut Nasserilla ratsastamisesta mitään. Jotkut varmaan muistavat viime kesäkuussa kirjoitetun postauksen, jossa kerroin Nasserin klinikkareissusta. Eilen Nasser sai kokea tämän painajaisen uudestaan. Kasvain oli uusinut satulavyön alle ja se päätettiin leikata. Päätös oli vaikea, mutta tulimme siihen tulokseen, että ei se näinkään ole hyvä, koska patti estää hevosen käytön. Minä jäin äidin kanssa kotiin, koska Nasserin näkeminen leikkauspöydällä olisi ollut minulle liian raskasta. En vain pystynyt menemään mukaan, koska ajatuskin siitä sattui liikaa. Sauli sai siis lähteä kuljettamaan Nasseria klinikalla yksin. Leikkausaika oli yhdeksi, mutta päivän ensimmäinen potilas oli ollut myöhässä... Tästä johtuen kaikki muutkin ajat olivat myöhässä. Nasser oli käyty rauhoittamassa puoli neljältä ja viety kaatokarsinaan kymmenen minuuttia myöhemmin. Varsinaisen kasvaimen poiston yhteydessä vanhastakin paikasta oli leikattu tulitikkuaskin kokoinen kasvaimen alku pois. Lääkäri oli leikannut vain puoli tuntia ja tämä leikkaus oli ollut kuulemma paljon ''rajumpi'' kuin viimeksi. Lähinnä siksi, että verta oli tullut niin maan perusteellisesti, eikä se meinannut tyrehtyä ollenkaan. Tosin yksi lääkäreistä piti runsaampaa verenvuotoa hyvänä, koska se puhdistaa haavaa.

Herättyään Nasser oli ollut tokkurassa, kuten arvata saattoi. Haava oli vuotanut edelleen ja siihen oli kääritty siteitä ympärille. Vasta iltaseitsemältä Sauli sai hevosen kyytiin ja kotimatka alkoi. Me olimme tietenkin äidin kanssa hoitaneet muita hevosia päivän ajan, joten niistä ei tarvinnut huolehtia, kun pääsi kotiin. Hevonen oli ollut illalla aika kurjan näköinen ja pelotti, miten tässä oikein käy.

Tänään hevonen oli jo ihan toisen näköinen. Oikein yllätyin, miten se oli reippaan oloinen. Siteet on otettu pois ja haavan reunat ovat tietenkin turvonneet. Senpä takia alue näyttää aika hurjalta näin aluksi. Tälläkin kertaa se jätettiin avohaavaksi. Hoito-ohjeena on kahdesti päivässä huuhdella haavaa niin, että se puhdistuu. Lisäksi haavan reunoihin sivellään rasvaa, jotta kudosnesteet eivät ota haavan reunoihin kiinni. Eli tuttua juttua viime kerrasta. Edelliskerrasta tiedämme, että avohaava paranee vatsan alla viidessä kuudessa viikossa. Nyt vuodenaikakin on meidän puolellamme. Ei ole tulossa helteitä eikä itikoita. Kasvainhan ei ole koko aikana aiheuttanut hevoselle fyysistä kipua, vaan rajoittanut hevosen käyttöä. Mitään takuita kasvaimen pois pysymisestä ei ole. Päädyimme kuitenkin uusintaleikkaukseen, koska ilman sitä hevosta ei voi käyttää kuin ilman satulaa.

Jos kasvain vielä uusii, sitä ei enää leikata. Sen kanssa on sitten vain elettävä. Satulan käytön ja tavoitteellisen ratsastamisen saa siinä vaiheessa unohtaa. Olen yrittänyt siihen jo vähän henkisesti valmistautua. Sen jälkeen voin vain toivoa, että hevonen pysyisi hengissä. Niin kauan kun Nasser vaikuttaa elämäniloiselta ja syö hyvin, se saa olla vaikka seurahevosena ja rentona ilman satulaa heppana. Aika näyttää, miten tulee käymään, mutta nyt voimme vain toivoa parasta.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Lakeuden ratsastajien seuraestekisat

Kertoilenpa lyhyesti eilisistä kisoista. Esteosuudet alkoivatkin vasta yhdeltä, joten sain nukkua suunniteltua pitempään. Yhdentoista aikoihin lähdettiin tallille laittamaan Neesaa kuntoon. Onneksi se ei ollut hirveän likainen, kun tarhat ovat olleet niin märässä kunnossa... Sain hepan harjailtua ja kamat pakattua aika nopeasti, joten pääsimme lähtemään hyvissä ajoin.


Perillä kisapaikalla oli juuri alkanut ensimmäinen esteluokka (kisoissa oli menty ensin kouluosuudet, koska nämä olivat Lakeuden ratsastajien mestaruuskisat). Kävimme ilmoittautumassa ja sitten menimme katselemaan paikkoja. Emme ehtineet asuilla maneesissa kovin kauan, kun sainkin mennä kävelemään rataa. Rata oli teknisesti sekä helppo että vaikea:) Valmentajani Maija oli kisojen ratamestari ja molempien luokkien radat olivat hyvin maijamaisia: linjoja, tiukkoja kaarteita ja muuta mukavaa.

80 cm:n verkassa Neesa oli ihan ok. Radalla heppa vaihteli laukkoja aika lahjakkaasti ja koska suoritin b-merkin esteosuutta, jouduin korjailemaan niitä. Se tietysti hieman hidasti meidän menoa. Kasikympissä lähti 15 ratsukkoa ja olin 5., eli ensimmäinen, joka ei sijoittunut. Olin Neesaan tosi tyytyväinen. Se paransi suoritustaan edelliskertaan verrattuna oikein kunnolla.


90 cm:n rata oli aika samantyyppinen kuin edellinen. Neesakin alkoi liikkua paljon paremmin ja sain ratsastettua sen tosi hyväksi. Radalla heppa liikkui hyvin ja ratsastukseni oli kuulemma näyttänyt kivalta. Maija sanoi, että meno näytti tosi hyvältä, eikä suuria virheitä tullut. Harmittavasti kyllä pudotimme yhden uusintaesteen, kun käänsin esteen päällä... Yhtä kaikki 90 cm korkeuskin tuntuu taas onnistuvan.




torstai 1. marraskuuta 2012

Kauhukahvatreenit!

Nurmossa oli eilen valkku, jossa kävimme pyörähtämässä Neesalla. Saavuimme tallille aika aikaisin, joten menin maneesiin pääsyä odotellessa kävelemään toisen ratsukon kanssa kentälle. Kenttä ei ollut onneksi kovin liukas, mutta kova kuin mikä. Käveleskelimme siinä sitten jonkin aikaa, kun loputkin tulivat paikalle ja pääsimme maneesiin.


Heti sisään tultuamme Maija tuli Neesan viereen ja sitoi satulan etukaareen paalinarunpätkän! Tiesin heti, mitä tuleman piti. Tunnin teemana olisi kauhukahvalla ratsastaminen. Olen kuullut tästä kauhukahvasta ennenkin ja ounastelin, että se ei tule olemaan Neesasta hirveän mukavaa. Neesahan on tunnetusti hyvin mukavuudenhaluinen persoona, joten kaikki työtä vaativat jutut inhottavat sitä jonkin verran. Verkkailimme ensin itsenäisesti ja sitten aloitimmekin päivän tehtävien tekemistä. Ensin tulimme kaikki kolme ratsukkoa tallin päätyyn pääty-ympyrälle ja meidän piti ottaa kunnon tuntuma hevosen suuhun ja kiinni kauhukahvasta. Neesa oli sen näköinen, että herran jestas, mitä sä oikein teet? Neiti alkoi ensin peruutella ja viskoa päätään tuntumaa vastustellakseen. Rohkaisin Neesa sitten pikkuisen äänellä, niin se lähti taas kulkemaan. Aloitimme puomien ravaamisella ja kädet olivat koko ajan tiukasti kahvassa kiinni. Neesa toimi yllättävän hyvin, vaikka tämä oli sille ihan uutta. Sitten tultiin ympyrää laukassa. Neesa rupesi jo myötäämään ihan vähän niskasta ja pidentämään askeliaan. Hevonen tuntui tosi mahtavalta selkään ja olin ihan, että WAUDE.
Lopuksi puomit nousivat ristikoksi ja Neesa teki tosi hienon näköisiä hyppyjä!
   
Lisäsimme tehtävään pian vielä okserin, joka tultiin lävistäjällä. Saimme myös päästää kahvasta irti. Sormet olivat ihan muusia, koska paalinaru on aika kovaa narua... Kädet pysyivät kuitenkin hyvin paikoillaan ja hevonen alkoi pehmenemään niskasta todella kivasti. Tätä toistettiin pari kertaa, sitten päätyä ja suuntaa vaihdettiin vasemmasta kierroksesta oikeaan kierrokseen. Neesa meni molemmat suunnat aika kivasti.

Sitten tultiin koko tehtävää, joka meni näin:
Anteeksi huono piirrustustaitoni, mutta tuolta rata kutakuinkin näytti. Ensin tultiin se korkeudella 80-85 cm. Rata tultiin aina kaksi kertaa peräkkäin, jotten hyppyjä tuli heti kahdeksan. Neesalle nostettiin lopuksi vielä niin, että esteet olivat suurin piirtein korkeusluokkaa 90-95 cm. Radat sujuivat aika tasaisesti ja olin itsekin tyytyväinen hevoseen. Maija kehui, ettää Neesassa näkyi suuri positiivinen muutos tunnin aikana. Se kulki jo pieniä pätkiä niska pyöreänä, askeleet venyivät oikean mittaisiksi ja hevonen näytti kaikin puolin hyvältä:) Saimme nyt kotijobiksi mennä kauhukahvatreeniä kotonakin, kun se saa noin hyviä tuloksia aikaan Neesassakin:) Kuvia ei nyt valitettavasti ole, koska maneesissa valaistus ei suosi kuvaamista.

Viikonloppuna otammekin suunnaksi Lakeuden ratsastajien seuraestekisat, joissa koitan suorittaa ainakin esteratsastuksen b-merkkiä. Kokeilen a-merkkiäkin, jos voin yrittää suorittaa kahta pläjäystä samalla kertaa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kuulumisia

Viikko on mennyt yhdessä hujauksessa. Päivät ovat kuluneet ratsastellessa ja kokeisiin lukiessa... Onneksi koerumbaan tulee nyt pieni tauko, joten voin taas hengähtää. Torstaina satoi myös ensilumi. Mutta miksi sen piti sataa juuri, kun olin ratsastamassa? Muistutin enemmän lumiukkoa kuin ratsastajaa, kun pääsin sisälle:)

Nasserilla olen mennyt kaksi viikkoa ilman satulaa ja Neesan kanssa ollaan harjoiteltu pohkeenväistöjä. Hyvin nekin alkavat jo sujua, vaikka oikeassa kierroksessa neiti avaa hieman huonosti takaa. Täytyykin tänään taas mennä väistöjä, jotta Neesaan tulisi lisää varmuutta.
Hevosille on kasvanut jo paksu talvikarva. Neesakin muistuttaa enemmän lammasta kuin hevosta. Onneksi on lämmin talviturkki, kun sitä ei loimiteta tarhaan kylmemmilläkään ilmoilla. Hevosia kun on kuusi samassa haassa, joten loimet olisivat ihan riekaleina...

Keskiviikkona en päässyt valmennukseen, koska kävimme valinnaisesta liikunnasta seinäkiipeilemässä vanhalla Vaasan vesitornilla:D Voi hitsi, kun se oli mahtavaa! Reissun jälkeen kädet olivat niin kipeät, että en päässyt ratsastamaan. Kaiken lisäksi kotiuduin vasta viideltä ja minulla oli seuraavana päivänä uskonnon kokeet...

Eilenkään en päässyt ratsastamaan, koska meillä oli riparia varten joku koulutus:( Istuttiin kirkossa ainakin puolitoista tuntia ja siinä välissä ehti tulla pimeää. Harmittaakin, kun olen voinut ratsastaa tavallista vähemmän, mutta alkavalla viikolla asia korjataan varmasti! Onneksi satoi luntakin, niin kentällä voi mennä normaalisti jonkin aikaa.

lauantai 20. lokakuuta 2012

HIHS

Torstaina nousimme aikaisin ja lähdimme junalla kohti Helsinkiä. Luokat olivat alkaneet yhdeksältä ja pääsimme areenalle puoli kymmeneltä. Katsoimme 90, 100 ja 110 cm luokkia ja äiti kuvasi vähän, minä keskityin vain katsomaan radalla eteneviä hevosia ja poneja, jotka suoriutuivat radoista tosi hyvin.
Saana Pulkkanen ja ikinuori Leonardo DaVinzi

Ehdottomasti luokan 100 cm kaunein hevonen: Virazas Lt ox



Sitten käytiinkin vähän ostoksilla. Tarvitsin itselleni uuden toppatakin ja sellainen löytyikin Hevosväylän kojusta. Takki oli musta Kingsland-merkkinen ja tykästyin siihen heti. Onneksi hintakin oli kohdallaan. Samasta paikasta ostin myös HV Polon hupparin.
Huppari, jonka ostin oli sininen, mutta sen kuvaa ei löytynyt.
Lisäksi löysin Nasserille aivan ihanan satulahuovan. Huopa oli punainen HV Polon estehuopa, joka sopii Nasserille kuin nenä päähän. Mukaan tarttui vielä uusi strassiesteraippa ja Kingslandin punainen huppari. Kaikki tulevat kyllä tarpeeseen. Minun olisi pitänyt ostaa vielä toppaliivi, mutta en löytännyt sopivaa ja kun löysin, se oli mielestäni liian kallis.



Sitten lähdettiinkin takaisin katsomon puolelle, koska siellä alkoi alle 25-vuotiaiden luokka. Luokan voitti - yllätys yllätys - Anna-Julia Kontio salamannopealla Rio Nuevolla. Palkintojenjaossa Niilo ei olisi halunnut pysyä paikallaan, mutta äiti onnistui silti saamaan siitä kuvan. Kunniakierroksella Juuli antoikin hevosen päästellä höyryjä oikein kunnolla ja näki, että hevonen nautti siitä;) Lisäsin tähän vielä Miisan ja Eveliinan kuvat, vaikka ne ovat jostain syystä hieman sumeita, mutta kyllä niistä selvää saa. Tämän luokan jälkeen alkoikin nuorten hevosten luokat. Kaikki luokathan siinä tuli katsottua:) Nuoret hevosethan olivat kuin vanhoja tekijöitä, niin hienosti ne etenivät radalla.




Niilo ei olisi tahtonut pysyä paikoillaan:)

Eveliina Talvio ja Sol y Sombra
Miisa Pulkkanen ja Bardot

Nuorten hevosten luokkien jälkeen tulikin ponien vuoro. Ponit olivat toinen toistaan nopeampia, mutta luokan vei nimiinsä Petteri Paananen ponillaan Råryds Java. Toiseksi kiri Miisa Pulkkanen My Melodylla. Muita sijoittuneita en muista tarkasti, mutta Tiiu Tiihonen taisi olla neljäs. Ratsastajien menoa oli kiva katsella, kaikki ratsastivat niin hyvin. Yleisökin eli täysillä mukana ja suoritusten aikana kukaan ei uskaltanut puhua mitään. Areena oli täysin hiljainen, mutta aina kun ratsukko tuli maaliin, alkoi hirveä huuto:) Poniluokan loputtua kello oli vartin yli seitsemän ja lähdimme hotellia kohti. Päivä oli tosi mukava ja onnistunut. Ensi vuonna uudestaan, jos mahdollista:) Tässä vielä poniluokasta muutama otos.


Elena Hietanen ja Adalmina's Secret

Emma Elopuro ja Park Benjamin

Jasmin Nylund ja Pretty Nowa

Jenna Yrjövuori ja Honey

Miisa Pulkkanen ja My Melody