lauantai 31. elokuuta 2013

Pellolla rallittelua

Tänään heräsin jostain kumman syystä jo kahdeksalta, vaikka kello ei edes herättänyt. Mistähän se mahtaa johtua, rytmi on tietysti jäänyt päälle koulun takia. Koko päivä on mennyt aika lailla hevosten parissa ja ehdinpä katsoa telkkaristakin välissä Malmön EM-kisojen maastokoetta. Oli se vain aika hurjan näköistä menoa, mutta hyvin kaikki näyttivät suoriutuvan radan tehtävistä.

Aamulla tosiaan tein läksyjä ja muuta ällöttävää, syönnin jälkeen lähdimme äidin kanssa ajelemaan tallille. Laitoimme Neesan ja Patriinan kuntoon ja lähdimme maastoon. Kiersimme sänkipeltoja ristiin rastiin ja annoimme hevosten laukata oikein kunnolla. Neesankin innostui pukittelemaan. Siinä vaiheessa, kun Patriin alkoi jo vähän väsyä, niin Neesa olisi vain lisännyt vauhtia. Arabithan ovat tunnetusti sitkeitä ja jaksavia ja siksi erinomaisia matkaratsuja.

Tässä matkustetaan vain ruohotupsulta toiselle.

Molemmat olivat tietysti aivan läpimärkiä, joten ei muuta kuin pesulle, mars! Äiti kävi ensin pesemässä Patriinan ja kylmäämässä sen jalat ja minä laitoin Neesan odottamaan kentällä, koska siihen paistoi sopivasti aurinko. Kävin sitten itse siivoilemassa kenttää ja pian Neesakin pääsi pesulle. Kaiken rehkimisen jälkeen hepat saivat haukata pari omenaa tallin ovella olevasta saavista. Maiskis!

Onks nää kaikki mulle?
Kun hevoset oli hoidettu, kävimme äidin kanssa pudottamassa olkipaalin pihattoon. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty: paali oli aika tiukasti seinän ja toisen paalin välissä, joten siinä saikin rehkiä oikein kunnolla. Ähkimme ja punnasimme ja välillä nauroimme ja hiki virtasi pitkin selkää. Lopulta saimme kuitenkin paalin alas ja levitettyä pihattoon. Oljenpätkiä oli kaikki vaatteet ja hiuksetkin täynnä. Sen jälkeen juoksinkin sisälle katsomaan niitä EM-kisoja.

Ratsastin illalla vielä Rustingilla maastossa. Hepo oli selvästi innoissaan, koska se paineli eteenpäin reippaasti korvat hörössä. Nasser oli mukana tohdittamassa. Ratsastuksen jälkeen hoidimme hevoset ja sitten tulinkin sisälle vaihtamaan vaatteet ja kirjoittamaan tätä postausta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti