keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Karsin estemestaruuskisat

mestaruuspokaaleja
Mestaruudet olivat jo sunnuntaina, mutta odottelin kuvia, joten kirjoittelen hieman jälkijunassa. Kisat olivat onnistuneet ja epäonnistuneet, Nasser oli päivän yllättäjä ja teki enemmän kuin olisi tarvinnut. Kaverini lähti mukaan hevosenhoitajaksi, mikä oli oikein kivaa, kun auttavia käsiä tarvitaan aina. Sääkin pysyi koko päivän ihanan aurinkoisena eikä satanut yhtään. Kisat olivat oikein hyvin järjestetyt ja tunnelma oli mukava.





Saavuimme kisapaikalle vähän turhankin aikaisin (niin kuin aina), mutta ei se mitään. Katselimme hetken paikkoja ja aloimme laittaa hevosia kuntoon. Hyppäsin ensin Neesan selkään ja kävin lämmittelemässä sitä, kaverini talutteli sillä välin Nasseria. Hetken päästä vaihdoimme hevosia. Pian sainkin mennä kävelemää rataa. Rata oli teknisesti normaalia haastavampi, paljon hankalia lähestymisiä ja kurveja. Lisäksi se oli pitkä ja raskas. Ensimmäisen radan korkeus oli 70-80 cm, jonka menin molemmilla. Tässä luokassa ratsastettiin Kauhavan ratsastusseuran B-mestaruudesta.


Kerron ensin epäonnistuneesta suorituksesta... Neesa oli verkassa hyvä, mutta radalla suomeksi sanottuna aika possu. Ensimmäiset kuusi estettä meni hyvin, mutta este nro 7, jonka alla oli pieni vesimatto, oli muka pelottava. Niinpä neiti otti siihen kiellon. Ärsyttävintä on se, että toin sen ihan oikein esteelle ja paikat osui hyvin, joten se olisi voinut hypätä ongelmitta, jos olisi halunnut. Loppurata sujuikin ihan ok. Menin Neesalla myös 90 cm, joka oli A-mestaruusluokka. Ilman mitään kunnon syytä heppa otti töksön jo ensimmäiselle esteelle ja toisen vedelle syystä ?. Neesa ei tosiaankaan loistanut kyvyillään, se keskittyi vain olemaan kaunis... No täytyyhän jonkun huolehtia siitäkin hommasta.

Olen viaton, täysin viaton....
Onneksi Nasser toimi paremmin. Se pelasti päivän yritteliäisyydellään ja oli täysillä mukana. B-mestaruusluokka sujui aika tasaisesti lukuunottamatta pientä tuijottelua, mutta olin rataan ihan tyytyväinen. Kaikkien iloksi sijoituimme toisiksi! Kisasta olisi voinut tulla tiukempikin, mutta Tarja oikaisi ihan järkyttävästä paikasta ja jyräsi ohitsemme:) Mutta sen Tarja ansaitsi, oli se niin hieno suoritus.


Alkuverkkailua...
B-mestaruus oli vielä jakamatta, koska menimme molemmat Tarjan kanssa sen 90 cm luokan. Nasser oli tasainen, mutta sopivan kuuma. Radalla sain ratsastaa kieli keskellä suuta, ettemme pudottaisi, koska heppa oli jo vähän väsynyt. Väsymyksestä huolimatta Nasser taisteli itsensä uusintaan. Olin ainut karsilainen, joka pääsi sinne asti, joten se riitti mestaruuteen. Ja sen me saimmekin! Nasser suoriutui radasta aivan älyttömän hienosti. En voinut kuin halata sitä suorituksen jälkeen, koska olin niin iloinen. Viimeinen ratsukko meni meistä ohi, mutta he kisaavatkin jo kansallisella tasolla, joten ei huonolle hävitty. Tyttö kuului eri seuraan, joten hän ei ratsastanut mestaruudesta. Minä sijoituin taas toiseksi:) Nasserin ansiosta minulla oli kasassa kaksi sinistä ruusuketta ja vuoden 2012 A-mestaruuspokaali! Oli kuin puusta pudonnut, koska olin niin onnellinen! Nyt oli vuoden tavoite ja haave saavutettu yhdessä Nasserin kanssa.

Iloinen on ilme molemmilla:)
Nasser söpöilee:) C Johanna Karkaus
C Johanna Karkaus
C Johanna Karkaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti