lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ympäri mentiin niin, että humpsis vaan

Moikka! Tänään oltiin pitkästä aikaa estevalmennuksessa. Valmennus pidettiin tällä kertaa Lakeuden ratsastajien uudessa maneesissa ja voi pojat, että puitteet olivat hienot! Heräilin aamulla puoli kahdeksan aikoihin ja kävin ruokkimassa hevoset ja päästin ne ulos. Sitten menin sisälle, laitoin itseni valmiiksi ja lähdin pakkailemaan kamoja autoon. Oma tuntini alkoi yhdeltätoista ja olimme perillä jo hyvissä ajoin ennen sen alkua. Nasser oli koko aamun tosi hermostunut, johtuneeko kovasta tuulesta... Käveleskelin hepan kanssa ensin ulkona ennen maneesiin menoa. Maneesissa Nasser oli aluksi todella jännittynyt, mutta pienoisen pällistelyn jälkeen se rentoutui hieman. Aloitimme valmennuksen pääty-ympyrällä. Ympyrä jaettiin ikäänkuin kahtia: toisella puolella asetettiin hevosta hieman liioitellusti ja toisella taas mentiin ulkoasetuksessa. Pienen vääntämisen ja vänkäämisen jälkeen Nasser alkoi jo pikkuisen onneksi rauhoittua ja rentoutua niskasta.

Alkuverkkojen jälkeen aloitettiin hyppääminen. Tultiin ensin ravissa ristikkoa, jonka edessä oli maapuomi. Ennen ristikkoa oli huolehdittava, ettei Nasserin takaosa lähde heittämään hypyssä liikaa ulos, koska silloin se sotkisi heti laukat. Ristikon jälkeen käännyttiin uukkarilla pystylle, jonka jälkeen ratsastettiin hyvin suoraan ja pitkällä sivulla otettiin vielä muutaman askeleen mittainen askelpidennys. Nasser suoriutui tästä tehtävästä ihan ok, mutta minä jäin aina jotenkin ristikon päällä vetämään liikaa sisäkädestä, jonka seurauksena saatiin puomi, ihan typerä virhe. Seuraavaksi siirryttiin kuuden askeleen okseri-pysty linjalle. Nasse jännitti jotenkin tosi paljon, ja tuntui, kuin hyppykaari olisi ollut hirveän kantikas aluksi.



Meikäläisen piti taas saada säätää kädellä jotain omaa juttua. Linjan jälkeen harjoiteltiin uusintatietä. Tultiin siis oikeassa kierroksessa pystyä, jonka jälkeen käännettiin pienellä tiellä lävistäjällä olevalle pystylle, joka piti hypätä vinoon. Tehtävä meni muuten ok, mutta vinoon hyppäämisen jälkeen Nasser kompuroi jotenkin omiin etusiinsa ja meni kirjaimellisesti NURIN. Olin hetken ihan 110% varma, että nyt mä jään ton hevosen alle, mutta polle pääsi kuitenkin onneksi väistämään niin, ettei se keikahtanut päälleni. Heppa nousi sitten aika säikähtäneenä ylös, mutta jäi kuitenkin paikoilleen odottamaan, pääsenkö minä ylös. No, pääsinhän minä. Pudistelin vaatteitani ja rauhoittelin hevosta hetken, ennen kuin nousin satulaan. Jatkettiin seuraavaan tehtävään, eli kaaareva pysty-okseri linja, jonka jälkeen hypättiin lävistäjällä oleva este vinoon, sekin meni ihan ok, vaikka hevonen ei uskaltanutkaan kaatumisen takia enää rentoutua yhtä paljon.

Sitten tultiin koko rata: pysty, vinoon hyppy lävistäjällä, kuuden askeleen suora linja, pysty-okseri kaareva linja, hyppy lävistäjällä vinoon ja lopuksi vielä pysty-pysty kaareva linja. Rata meni kokonaisuudessaan ihan jees, lukuunottamatta pikku mokia. Valmennuksesta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis, koska siihen nähden, kuinka pitkä tauko meillä on ollut hyppytreeneistä, niin meillä meni ihan jees.

2 kommenttia:

  1. Voi jestas sentään! Onneksi ei käynyt pahemmin! Tälläinen toiminta ei todellakaan nosta hevosen itseluottamusta. Päinvastoin polkee luottamusta aina vaan pahemmin pohjaan. :( Toivottavasti Nasser ei saanut pahoja traumoja! Teillä on muutenkin mennyt niin alamäkeen viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ainekset isompaankin onnettomuuteen olivat kyllä jo kasassa... Onneksi Nasser kuitenkin tuntui selviävän pelkällä säikähdyksellä ja uskalsi hypätä valmennuksen loppuun asti, vaikka kaatuikin. Eiköhän me tästäkin selvitä :)

      Poista