lauantai 1. elokuuta 2015

Säädöt sopivasti kohdillaan!

Moikka! Tänään käytiin Ylistarossa II-tason, eli entisen aluetason, kisoissa pomppimassa. Luokkina toimivat ne meille jo turvallisen tutuiksi muodostuneet 90 ja 100cm. Kisoja edeltävänä iltana ratsastin Ollin sileällä läpi ja treenasin siinä samalla muutamia pätkiä, joita Power Cuppin kouluosuus sisältää. Olli oli tosi kiva ja hyvin kuulolla, mikä lupaili hyvää seuraavan päivän kisoja ajatellen.

Aamulla sitten laittelin tavaroitani kasaan ja yritin sen jälkeen valmistella Ollia kisoihin. Tämä osoittautui kuitenkin aika hankalaksi, koska herralla oli niin paljon ylimääräistä pöllöenergiaa, ettei paikoillaan oleminen kertakaikkiaan onnistunut siltä! Luojan kiitos, hevonen oli edellisenä iltana pesty, joten se oli valmiiksi kuin pakasta vedetty. Sain sitten jotenkin kaikesta poukkoilusta huolimatta taiteiltua sille suojat jalkaan, minkä jälkeen menin kävelyttämään sitä ulos. Onneksi Olli rauhoittui jonkin verran. Kun hevonen oli valmiina traikussa ja totesin, että voidaan lähteä matkaan, niin eiköhän eilen haettu ja aamulla purettu purukuorma lykännyt kapuloita rattaisiin? Niinpä niin. No, kaikesta huolimatta päästiin lähtemään matkaan ja kisapaikalle ehdittiin ajoissa, vaikka ehdinkin olla autossa moneen kertaan sitä mieltä, että nyt kyllä myöhästytään. Kävin ilmoittautumassa ja kävelemässä ysikympin radan, minkä jälkeen lähdin laittamaan Ollia kuntoon.

Lähdin vasta luokan puolivälissä, joten ehdin verkkailla Ollin hyvin sileällä ennen esteverkkaan pääsyä. Olli oli tosi kivan tuntuinen ja liikkui hyvin eteenpäin. Esteverkassa saatiin hyviä hyppyjä ja paikatkin osuivat kivasti kohdilleen. Olli innostui jopa hieman liioittelemaan paikkojen suhteen, ja ponkaisi hyppyyn rohkeasti välillä aika kaukaakin. Hassu heppa. Mennessäni radalle valmistautumaan, fiilikset olivat ihan levolliset. Annoin Ollin ravailla kisakentän ympäri, pitäen kuitekin huolen siitä, että suorittava ratsukko sai työskennellä rauhassa. Lähtömerkin saatuani testasin vielä, että hevonen liikkuu jalasta tarpeeksi eteen, ja sitten se oli menoa! Olli oli läpi radan todella hyvin kuulolla, tuli pidätteestä takaisin ja paikatkin osuivat kaikki kohdilleen. Tuloksena tuplanolla ajalla, joka oikeutti siinä vaiheessa luokkaa neljänteen sijaan. Miten meni niinkun omasta mielestä? No tyytyväisempi ei olisi voinut olla! Olli sai radan jälkeen paljon ansaittuja kehuja ja kuskikin sai huokaista helpotuksesta. Ravailin Ollilla vielä hetken ja lähdin piakoin kävelyttämään sitä. Pari ratsukkoa ehti kiilata ohitse luokan lähestyessä loppuaan, lopputuloksissa olimmme siis kuudensia.




Palkintojenjaon jälkeen annoin Ollin äidille ja menin tsekkaamaan metrin radan. Metrissä arvostelu oli A.2.0., joten tiedossa oli edellistä lyhyempi rata. Starttasin jälleen luokan puolivälissä, joten kävelyn jälkeen kipitin äidin luo ja aloin ravailla Ollin kanssa. Esteverkassa on ottanut kovin montaa hyppyä, koska hevosella oli kuitenkin yksi rata jo takana. Tarkistelin lähinnä, liikkuuko se hyvin eteen ja tuleeko se vielä taikaisin, kun pyydetään. Itse rata meni mielestäni oikein mukavasti! Olli eteni hyvin, paikat osuivat kohdilleen ja varsinkin sarjaan olin tosi tyytyväinen. Olli tuli sen rennosti, ja kuskinkin pää pysyi kylmänä. Tuloksena oli nollarata ja siinä vaiheessa mentiin kuudensiksi. Ohitse ehti kiilata muutama ratsukkoa ennen luokan loppua, joten lopullinen sijoitus oli kymmenes. Olin kuitenkin tyytyväinen, vaikkei ruusuketta saatukaan. Tärkeintä on, että saadaan Ollille nyt paljon näitä hyviä ja puhtaita metrin ratoja alle. Kotiin lähdettiin siis varsin tyytyväisin mielin!:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti