Vaasa 23.8.

Moikka! Ajattelin tulla vielä pikaisesti kirjoittelemaan tämän päivän kisoista. Tänään hypeltiin siis Vaasassa II-tason kilpailuissa, menin sen tuttuakin tutumman 90 ja 100 cm. Päivä oli tosi lämmin, mikä ei oikein koskaan tiedä hyvää Ollin suorituksia ajatellen. Raukka kun tahtoo mennä niin kovin vetämättömäksi, mutta eipä se ole varmaankaan ainut, jota nämä helteet piinaavat!

Aamulla siis ajeltiin melkoisessa sumussa kisapaikalle. Kävin heti kävelemässä radan. Ei saisi valittaa, kun ihmiset kerran jaksavat ja haluavat järjestää meille kisoja, mutta tänään kisakentän pohja ei ollut aivan priima. Ponnistuspaikkoja oli kyllä yritetty tasoittaa ja kastella, mutta luokan lopputaipaleella jotkin kohdat antoivat armotta periksi. Mutta minkäs sille nyt enää mahtaa. Rata oli muuten kiva ja hyvin selkeä, täysin ratsastettavissa oleva rata. Katsoimme luokasta muutaman ensimmäisen ratsukon, koska hyppäsin itse vasta ihan loppupäässä. Pian mentiin laittelemaan Ollia valmiiksi ja verkkaamaan sileällä maneesiin. Olli oli yllättävän hyvä, joskin hieman väsähtänyt, johtuen lämpimästä säästä. Esteverkassa sain sen jotenkin heräteltyä, joten radalle lähdettiin ihan hyvillä fiiliksillä. Jostain syystä Olli jännitti aluksi tosi paljon, joten alkurata ei ollut ehkä tyylillisesti kaunein, loppurata menikin jo rennommin. Uusinnassa en ratsastanut hirveästi aikaa, tein vain pari lyhyempää tietä. Maaliin päästiin nollilla ja sijoituttiin viidensiksi. Kunniakierroksella poni olisi taas halunnut lähteä lapasesta...

Kävelytin Ollia hetken ja annoin sen sitten äidille. Kävin itse kävelemässä metrin radan ja kipitin pian takaisin hevosen luo. Käveleskelin siinä sitten hetken, ja yhtäkkiä Ollia alkoi kutittaa päästä hirveästi. Se laski tietenkin päänsä alas hangatakseen sitä etuseensa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Juuri niin. Kuului vain naps, ja rintaremmin toinen haarake roikkui Ollin etusten välissä. Minä olin tietysti aluksi aivan hämilläni, että mitä äsken oikein tapahtui. No ei siinä paljon pällistely auttanut, lähdettiin sitten kaverini ja hänen äitinsä kanssa etsimään jotain, millä saisimme rintaremmin korjattua. Päädyimme sitten lopulta paikkaamaan katkenneen remmin paalinarulla. Voi kyllä, oli siinä hiukan naurussa pitelemistä. Toisaalta sapetti hirveästi, tuo kun ei ole edes kovin vanha rintaremmi!

*itkunauruhymiö*

No, onneksi saatiin se tänään jo korjaajalle, joten eiköhän tämä tästä. Mutta takaisin varsinaiseen aiheeseen. Olli oli luokkien pitkäksi venyneen välin takia aika veltto. Verkassa se kehitteli itselleen vesimatosta ongelman, ilman sitä esteen pystyi kyllä hyppäämään ihan helposti... Radalle lähdin hieman sekavilla fiiliksillä, mutta päätin pysyä mahdollisimman rauhallisena ja lähteä hakemaan vain ehjää rataa. Suoritus alkoikin ihan mukavasti, mutta neljännellä esteellä se pahuksen puomi suorastaan kirkui, että tästä et kyllä mene ilman virheitä. Niinpä se takertui väkisin mukaamme, vaikka yritinkin sitä kovasti kartella. Este oli rakennettu niin, että se täytyi hypätä kentällä olevaa sähköpaalua kohti, joten se saattoi luoda hevoselle kuvan, ettei esteen takana olekaan niin paljoa tilaa, jolloin Olli hieman jarrutteli, ja se puomi pääsi kavalasti hyppäämään mukaan. Radan jälkeen ei kuitenkaan edes kamalasti harmittanut, koska Olli hyppäsi sen verkassa ongelmia tuottaneen veden mukisematta+rata oli muutenkin rennomman tuntuinen kuin edellinen.

Kotona Olli pääsi vielä suihkun ja jalkojen kylmäämisen kautta laitumelle kavereiden kanssa. Aikamoista ääntä se pitikin mennessään tarkistamaan, ovathan kaikki varmasti tallella. Seuraavista kisoista en nyt osaa sanoa yhtään, mutta kausi alkaa olemaan auttamattomasti lopussa, höh! Ehkä tässä nyt kuitenkin on vielä parit karkelot jäljellä ennen treenikauden alkamista.