sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Lakeuden ratsastajien seuraestekisat

Kertoilenpa lyhyesti eilisistä kisoista. Esteosuudet alkoivatkin vasta yhdeltä, joten sain nukkua suunniteltua pitempään. Yhdentoista aikoihin lähdettiin tallille laittamaan Neesaa kuntoon. Onneksi se ei ollut hirveän likainen, kun tarhat ovat olleet niin märässä kunnossa... Sain hepan harjailtua ja kamat pakattua aika nopeasti, joten pääsimme lähtemään hyvissä ajoin.


Perillä kisapaikalla oli juuri alkanut ensimmäinen esteluokka (kisoissa oli menty ensin kouluosuudet, koska nämä olivat Lakeuden ratsastajien mestaruuskisat). Kävimme ilmoittautumassa ja sitten menimme katselemaan paikkoja. Emme ehtineet asuilla maneesissa kovin kauan, kun sainkin mennä kävelemään rataa. Rata oli teknisesti sekä helppo että vaikea:) Valmentajani Maija oli kisojen ratamestari ja molempien luokkien radat olivat hyvin maijamaisia: linjoja, tiukkoja kaarteita ja muuta mukavaa.

80 cm:n verkassa Neesa oli ihan ok. Radalla heppa vaihteli laukkoja aika lahjakkaasti ja koska suoritin b-merkin esteosuutta, jouduin korjailemaan niitä. Se tietysti hieman hidasti meidän menoa. Kasikympissä lähti 15 ratsukkoa ja olin 5., eli ensimmäinen, joka ei sijoittunut. Olin Neesaan tosi tyytyväinen. Se paransi suoritustaan edelliskertaan verrattuna oikein kunnolla.


90 cm:n rata oli aika samantyyppinen kuin edellinen. Neesakin alkoi liikkua paljon paremmin ja sain ratsastettua sen tosi hyväksi. Radalla heppa liikkui hyvin ja ratsastukseni oli kuulemma näyttänyt kivalta. Maija sanoi, että meno näytti tosi hyvältä, eikä suuria virheitä tullut. Harmittavasti kyllä pudotimme yhden uusintaesteen, kun käänsin esteen päällä... Yhtä kaikki 90 cm korkeuskin tuntuu taas onnistuvan.




5 kommenttia:

  1. Ihana banneri :)mil oot tehny sen ? :) tosi kiva blogi:)
    annu-thisismylife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiitos:) En ole itse tehnyt sitä, vaan kaverini Milla on tehnyt sen(http://millakojonen.blogspot.fi/):)

    VastaaPoista
  3. No höh. Tekstit hyppii, miten sattuu...

    VastaaPoista
  4. Saitko merkkisuoritukset läpi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä tiedä, koska alkuperäiset paperit lähetettiin ratsastajaliittoon ja he eivät ole vielä lähettäneet minulle valokopiota pöytäkirjoista:) Mutta oletan, että saan merkkien esteosuuden läpi, kouluosuus minulta vielä puuttuu.

      Poista