sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Hevostelua ja kisakauden odotusta

Eipä ole tullut kirjoiteltua, koska ei oikein ole tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Olen ratsastellut Neesalla ihan normaalisti koko viikon ajan. Pääasiassa ollaan menty kentällä, mutta viikonloppuisin on käyty maastossa ihan mielen virkistykseksi. Keskiviikkkona kävimme myös Maijan valmennuksessa. Silloin oli hirveä tuuli ja satoi lunta, joten ei ollut mikään paras ilma vetää traileria. Perille päästiin onneksi turvallisesti ja valkku meni ihan ok. Heppa oli aika kiukkuinen ja pukitteli koko ajan, joten välillä tunsin olevani oikeasti kusessa... Neesa otti heti nokkiinsa, jos edes hipaisin kannuksen päällä sen kylkeä. Syynä kiukutteluun saattoi olla myös se, että se oli vielä maanantaina kovassa kiimassa. Tyypillinen tamma... Olen nyt sitten yrittänyt perjantaista lähtien ratsastaa kotona niillä kannuksilla, jotta oppisin käyttämään niitä niin, että se ei ärsytä Neesaa. Ilmeisesti se on tuotanut tulosta, koska hevonen ei ole enää kiukutellut.


Eilen kävin ensin Neesalla maastossa ja sitten Nasserilla kentällä. Hepassa olin ihan hirveästi virtaa, eikä se oikein itsekään tiennyt, miten päin se olisi ollut. Kyydissä oli kieltämättä välillä hankalaa pysyä, kun hevonen loikki eteenpäin kuin kenguru. Onnistuin kuitenkin tekemään vähän taivutuksia ja muuta perusjuttua. Pääasiassa keskityin siihen, että heppa myötää niskasta kunnolla. Työskentelin myös jonkin verran ympyrällä. Nasserin haavat ovat kutistuneet jo aika pieniksi, eikä uusia kasvaimia ole  ilmestynyt. Onneksi. Toivottavasti hevonen pysyy terveenä ja hyvinvoivana. Nyt se on reipas ja vauhdikas.

päätön ratsastaja(ko):)

Vauhtia tuntuu olevan heti aamusta.
 Sinilee on myös kasvanut ihan hirveästi. Onhan se nyt jo 8 kuukauden ikäinen. Sehän alkaa jo muistuttaa ihan hevosta, kun se on ollut niin pieni ja pörröinen. Varsa oli jonkin aikaa karsinalevossa, koska se takasessa oli jotain pientä. Nyt jalka on kuitenkin ihan hyvä ja se on päässyt kirmaamaan muiden kanssa ulos. Tulisi nyt vain nopeasti kevät, niin saisi vähentää ratsastusvaatteita ja alkaisi kauan odotettu kisakausi. Sen alkuun on enää kuukausi! Odotan sitä kyllä innolla. Nyt täytyy vain ruveta petraamaan vielä enemmän valmennuksissa, josko tämä kausi alkaisi paremmin kuin edelliset. Kisakalenteriakin olen jo vähän selaillut ja tiedossa olisi aika monet alue-estekisat, vaikka kaikissa ei luultavasti päästäkään starttaamaan. Mahdollisimman monet kisat kuitenkin yritetään koluta läpi.

Sinilee tulee mamin kanssa kotiin.
Tällä viikolla luvassa on luultavasti normaalia heppojen liikutusta ja keskiviikkona on valmennus, josta yritän postata mahdollisimman pian sen jälkeen. Oma tietokoneeni joutuu huoltoon, koska siihen on ilmeisesti iskenyt jokin virus. Täytyy sitten kirjoitella tällä vanhalla ja hitaalla koneella, jolla nytkin kirjoitan. Vaikka piankos tällä kirjoittaa, kunhan tää ensin pääsee vauhtiin.

Ja lopuksi vielä pari otosta oriiden aamupainista.

käsipäivää... Pojat meuhkasivat aamulla.

''Meidän isä on parempi kuin teidän isä!''

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti