Klinikalla

Hellurei!  Eilen kotiuduin riparilta joskus yhden aikoihin. Leiriviikko oli ihan kiva, vaikka hevosia ehtikin tulla moneen otteeseen ikävä. Ajattelin jo, että nyt saa nukkua kunnon yöunet hieman lyhyempien jälkeen, mutta mitä vielä.

Aamulla sai nousta viiden aikoihin, pukeutua, laittaa kamat kasaan ja ajaa tallille. Meille oli varattu yhdeksäksi aika Laukaan Eläinklinikalle ja sinne oli kolmen tunnin matka. Mukaan lähtivät Neesa ja Rustinki. Aluksi vähän jännitin, että kuinkahan Rustinki käyttäytyy, kun viereen tulee tamma, mutta hepo käyttäytyi koko matkan oikein mallikaasti, ei päästänyt ääntäkään. Orilevy luonnollisesti auttoi asiaa. Pysähdyimme pari kertaa ja kävin kurkistamassa traikkuun, oliko siellä molemmilla hevosilla jalat lattiassa...:D Matka sujui kuitenkin ongelmitta ja vähän yli yhdeksän olimme perillä. Otimme turvallisuussyistä ensin Neesan ulos. Pihassa oli tarha, jonne sain laittaa Neesan odottamaan omaa vuoroaan. Neesan kadottua vierestä sai Rustinki pienimuotoisen hepulin ja se loikkasi etupuomin päälle... Siinähän sitä oli ihmettelemistä, kun hevonen makasi puomilla ketarat ojossa. Onneksi traikun seinässä on sellaiset ruuvit, että kun niitä vääntää, etupuomi putoaa alas. Hevonen piti kuitenkin saada ensin irti siitä puomista ja pienen vääntämisen jälkeen Rustinki oli taas tolpillaan. Taisi Rustinkikin säikähtää aika tavalla, koska se seisoi koko ajan aivan hiljaa. Uskon, ettei se toista kertaa torveile samalla tavalla. Pian senkin sai kuitenkin ottaa ulos ja hepo oli taas tyytyväinen.

Eläinlääkäri pyysi meitä viemään hevosen sisätiloihin semmoiseen kujaa, jossa sitä juoksutettiin jonkin verran ja katsottiin, ontuuko se. Aluksi lääkäri oli ollut sitä mieltä, että onpa paksun pökkelö jalka, mutta ultrassa kaikki näytti kuitenkin aika normaalilta. Rustinki nyt vaan ei ole mikään mister sääri...Sitten alkoi seuraava operaatio: Rustingin ruunaaminen! Siitä on ollut puhetta jo ainakin vuoden verran, että se voisi olla parempi ruunana. Ei se pahan luonteinen ole, mutta on sillä omat kotkotuksensa. Niinpä hevonen sai rauhoittavan ja odotteli leikkaukseen pääsyä jonkin aikaa. Operaatio oli nopeasti ohi ja hevonen pääsi heräämöön. Hampaat tarkastettiin samalla, kun heppa oli kanveesissa.

Tässä olen vielä oripoika...

Sillä välin kun odotimme Rustingin tolpille nousua, menimme satuloimaan Neesan. Sairaalan pihassa on maneesi, johon mekin suunnistimme. Eläinlääkäri pyysi minua ensin kävelemään pätkän ja sitten pysähtymään. Sen jälkeen ravattiin vähän. Ravailun jälkeen laukattiin ja hyppäsin pari kertaa maneesissa olevaa ristikkoa. Neesa vierasti maneesia aika paljon, joten se ei uskaltanut heti hypätä. Ratsastelun jälkeen hevonen riisuttiin ja lääkäri tuli tekemään taivutuskokeet. Kokeissa ei ilmennyt ontumista, mutta kaikkien jalkojen vuohisnivelet ovat kuulemma taivutusarkoja. Niihin ei ole muuta parannuskeinoa kuin kylmääminen ja linimentin käyttö. Vaiva saattaa olla jo aika vanhakin, mutta nyt vasta joku sanoi sen ensimmäisen kerran ääneen. Tämä ei kuitenkaan selitä kieltelyä kokonaan. Tottakai se saattaa olla osatekijä, mutta hevonen liikkui muuten puhtaasti, eikä lääkäri sanonut, ettei Neesalla voisi enää hypätä. Pyysi vain ratsastamaan erilaisilla pinnoilla, jotta hevosen jalat saisivat vaihtelua. Eli toisin sanoen liian kova on parempi kuin liian pehmeä alusta.

Neesan hampaat katsottiin vielä lopuksi, eikä niissäkään ollut mitään huomauttamista, hyvät olivat. Tällä välillä Rustinki oli herännyt ja siirretty toiseen karsinaan. Kävimme välillä syömässä, jotta se saisi heräillä kunnolla ennen kotimatkaa. Syönnin jälkeen tulimme takaisin ja kas kummaa, karsinassa seisoi aivan terävän oloinen ruuna:) Laitoimme sen ensin traikkuun ja sitten hain Neesan. Kotimatka sujui ihan hyvin ja kotiin päästyämme traikun lattia oli luonnollisesti aivan veressä. Rustinki pääsi pesupaikalle siistittäväksi ja Neesa takaisin ulos. Rustingin leikkaushaavasta tuli ensin aika paljon verta, mutta pian vuoto hiljeni ihan pieneksi ja se pääsi jalkojen ja hännän pesun jälkeen syömään, koska leikkauksesta oli jo niin monta tuntia, että se sai jo syödä.

Rustingin oripäivät tulivat siis tiensä päähän. Se saa ensin levätä n. viikon karsinassa, mutta sillä saa ajaa kyllä kävelyä hyvin hillitysti. Haavaa hoidetaan huuhtelemalla haalealla vedellä ja penisiliinillä. Neesan ongelmaan ei saatu varsinaista vastausta. Täytyy nyt vain katsoa, miten homma etenee ja jos kieltely jatkuu, niin täytyy miettiä hyppäämisen lopettamista:( Eli silloin meikäläisellä ei olisi varmaan moneen vuoteen kisahevosta ja saisin tyytyä maastossa köpöttelyyn. *huokaus* Katsotaan nyt, miten juttu etenee. Olisi kuitenkin ikävää lopettaa hyppääminen, koska rakastan esteratsastusta lajina tosi paljon! On kuitenkin mentävä hevosen ehdoilla. Siihen asti mennään näillä, mitä on.