lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kysymyspostaus

Jälleen kotona. Reissu oli ihan kiva, mutta hevosia ehti tulla kova ikävä. Kiersimme kaupunkia ja muitakin paikkoja. Helsingistä lähdön jälkeen kävimme vielä tervehtimässä tuttujamme Tervakoskella. Kävin vielä eilen illalla ratsastamassa molemmat hepat ja ai että, kun oli kivaa. Tähän perään kysymyspostaus, jonka lupasin tehdä, kun tulen kotiin. Kiitos kaikille kysymysten lähettäjille!

1. Onko sinulla muita harrastuksia hevosten lisäksi?
Ei, koska en ehdi harrastaa muuta.

2. Kuinka kauan olet harrastanut ratsastusta?
Noin kuusi vuotta.

3. Vaikuttaako hevostelu koulunkäyntiisi, koska se on kuitenkin aikaa vievää puuhaa.
Koulunkäyntiä hevoset eivät ole haitanneet vielä ollenkaan, koska en harrasta muuta  yhtä itseensä sitovaa kuin hevoset. Välillä kyllä tuntuu, kun iskee neljät kokeet peräkkäisille päiville, että tekisi vain mieli ratsastella eikä käydä koulua, mutta kouluhommat tulee kuitenkin hoidettua tunnollisesti, kun on käynyt tallilla keräämässä energiaa.

4. Mikä sai sinut kiinnostumaan hevosista?
Kukapa nyt ei näistä kiinnostuisi?
Pari kaveriani aloitti ratsastamisen ennen minua. Kun sitten aina tuntien jälkeen kuuntelin heidän juttujaan hevosista, mietin, että olisipa kiva kokeilla ratsastusta. Pian jo löysinkin itseni ratsastuskoululta opetusponin selästä ja tässä sitä nyt ollaankin:)

5. Korkein este, jonka olet hypännyt?
 Nasserin kanssa olen hypännyt joskus valmennuksessa 105 cm.

6. Mikä ratsastuksessa on parasta sinun mielestäsi?
Kaikki! En voisi edes kuvitella tekeväni mitään muuta kuin tätä, koska tämä on minulle henki ja elämä.

7. Milloin tipuit viimeksi?
Toukokuun alussa, kun ratsastin Neesalla maastossa ilman satulaa. Onneksi kiepsahdin hepan kaulalle ja pääsin siitä jaloilleni. Neesakin käyttäytyi koko ajan hyvin ja odotti, että pääsen alas turvallisesti.

8. Oletko hypännyt ikinä ilman satulaa?
Vaikka kuinka monta kertaa. Se on oikeasti niin kivaa vielä silloinkin, kun heppa alkaa pukitella innostuksesta...

9. Hyvät ja huonot puolet vähintään kolmesta teidän hevosesta?
Tämä olikin hankala kysymys:) Neesan hyvät puolet ovat ehdottomasti sen rauhallinen luonne, sopiva koko ja sen tapa käyttäytyä ihmisten kanssa. Ainut huono puoli on se, että se on välillä liiankin rauhallinen eli laiska. Nasserin ''plussat'' taas ovat sen herkkyys ratsastaessa, kiltti luonne ja suurisydämisyys. Nasser huonoja puolia ovat välillä liiankin säikky luonne, jonka kanssa joutuu tekemisiin mm.tuulisilla keleillä. Nebraskan hyvät puolet ovat sen viisaus ja lempeä luonne ihmisiä kohtaa. Nebraska on Nasserin tapaan välillä aika dramaattinen, vaikka ei edes tapahtuisi mitään tavallisuudesta poikkevaa, mutta tämä piirrehän on  arabeille rotuominaisuus.
Neesaa nukuttaa
10. Sun hyvät ja huonot puolet ratsastajana?
Hyviä puolia on todella vaikeaa keksiä itsestään, varsinkin näin itsekriittisenä ihmisenä, mutta ehkä sisukkuus ja periksiantamattomuus. Nämä hevoset kun tuppaavat olemaan välillä hieman vaikeita... Eikä niille ole saanut antaa periksi. Huonot puolet taas ovat, että olen välillä huolimaton ja äkkipikainen. Olen kuitenkin oppinut olemaan tasaisempi, koska näiden viekkaiden ja viisaiden olentojen kanssa on pakko olla kärsivällinen. Myös huolellisuus on valmentautumisen myötä lisääntynyt.

11.  Mitkä ovat sinun tavoitteesi ratsastajana? Tähtäätkö huipulle?
Nykyisten hevosteni kanssa tavoitteet ovat hillityt, koska niillä on alettu hypätä vasta kypsemmällä ikää. Tarkoituksena on saada aluekisoista sijoituksia ja puhtaita ratoja 80-90 cm:n tasolta. Lisäksi ratsastajan ja hevosen yhteistyöstä tulisi saada siistiä ja ''saumatonta''. Jos minulla joskus on hevosena isompien luokkien hyppääjä niin tähtään sen kanssa niin pitkälle kuin taito ja rohkeus riittävät eli korkealle.





12. Aiotko pysyä arabeissa vai houkutteleeko joku toinenkin rotu?
Arabit ovat ihania ja aion pysyä niissä niin kauan kuin mahdollista, mutta jos haluua edetä isompiin luokkiin tarvitaan suurempikin hevonen. Tottakai myös muut rodut, erityisesti puoliveriset ja täysiveriset ovat tervetulleita elämäni hevosiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti