sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tampereen hevosmessut 6-7.4. ja muuta kivaa

Koulu on taas vaatinut oman veronsa arjesta, joten koneelle ei ole ollut paljon asiaa. Nyt kuitenkin ehdin istahtaa alas ja kirjoitella hieman viime viikonlopun messuista ja muistakin jutuista.

Kävimme messuilla lauantaina. Naapurikunnan ratsastusseuran ratsastusseura oli järjestänyt linjurikyydin, joten matkasimme heidän kanssaan. Matka taittui ihan mukavasti jutellessa ja syödessä... Pysähdyimme Ylöjärvellä Hööksissä hieman shoppailemaan. Itselleni en löytänyt oikeastaan mitään tarpeellista, Neesalle olisi kyllä löytynyt miljoona ihanaa tavaraa. Ostin vain sellaisen sinisen jumbokassin, johon voi laittaa kuljetuksen ajaksi varusteita ym. Äiti löysi alennusrekistä JH Collectionin farkkuratsastushousut.

Perillä Messukeskuksessa olikin jo paljon ihmisiä. Kojut olivat täynnä itselleen vaatteita etsiviä tai muuten vaan hypistelijöitä. Itse etsin kuumeisesti uusia kisahousuja... Monella muulla näytti olevan samat aikeet. Sovituskoppeihin oli ihan kivat jonot, mutta onneksi siinä seisoskellessa ehti miettiä, mitä etsisi seuraavaksi.

Kokeilin kahdet KL:n housut ja onneksi toiset olivat sopivat. Löysin yhden näytteilleasettajan kojusta aivan IHANAT kisahousut, mutta äiti ei antanut edes sovittaa, koska ne maksoivat noin 250e... Housut, jotka ostimme, olivat vähän edullisemmat ja niissä oli taskussa pieni logo. Ihan passelit minulle.


Housuja etsittiin ainakin kaksi tuntia, mutta sitten alkoi uuden satulahuovan metsästäminen. Löysinkin Cavallon huovan, joka oli tarjouksessa! Mutta ennen kuin ehdin ostaa sen, kävimme katsomassa näytösareenalle esiintyviä vuonohevosia, suomenhevosia ja yhtä friisiläistä. Kun menin takaisin ostaakseni huovan, se oli jo myyty. Kyllä sapetti, mutta onneksi Pollenpotkusta löytyi juuri ennen kotiin lähtöä tummanvioletti Lami-Cellin huopa, vihreillä kanttauksilla. Myyjillä oli brodeerauskone kuumana, joten tottakai siihen kirjailtiin heti kanttinauhan kanssa sopivalla värillä Neesan nimi.


Näytöksiä tuli katsottua itse asiassa aika vähän, mutta ne, jotka katsoimme olivat aivan mahtavia. Islanninhevoset olivat valtavan söpöjä, samoin vuonikset. Tuttujakin tuli vastaan todella monta ja melkein joka toiselle vastaan kävelijälle saikin sanoa moi:) Messut olivat kaikin puolin onnistuneet ja kotiin päästiin joskus kahdeksan maissa illalla. Luulenpa, että tuonne eksytään uudestaan ensi vuonna. Kamera vain jäi aamuhässäkässä kotiin, joten nappasin vain kännyllä pari kuvaa.
Pelottava poni:D


Sunnuntaina ratsastelinkin kotona ihan normaalisti. Kävimme maastossa äidin kanssa, mutta harmillisesti kesken lenkin Patriinan toinen etukenkä irtosi. Äiti joutui sitten kääntyä kotiin ja minä kiersin Neesalla lenkin loppuun. Onneksi Sauli osaa itse kengittää ja niin Patriin saatiin kenkään samana iltana.

Illalla lähdin ratsastusseurani kevätkokoukseen. Kokouksessa juteltiin kevään kisoista ja muista tapahtumista. Herpesviruksen takia parit kisat voidaan joutua perumaan, riippuu kuinka tilanne etenee. Seura myös palkitsi minut ja Neesan komealla loimella, koska olin Karsin historian ensimmäinen aluekisavoittaja. Sain mukaani myös valmistuneen seuratakkini (itse maksettu, ei palkinto). Takki ja loimi olivat aika kivat, kiitos vielä seuralle! Molempiin oli myös brodeerattu seuramme logo. Kokouksen jälkeen saimmekin ajella lumisateessa kotiin, koska minulla oli saksan ja historian kokeisiin luku edessä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti