maanantai 21. toukokuuta 2012

Ihan fiiliksissä!


Missä ne ratsastajan jalat heiluu?:)
Olimme eilen Ylistaron harjoituskisoissa. Mukaan lähti ainoastaan Nasser, koska sillä on tarkoitus mennä myös aluekisoihin. Lähdimme hyvissä ajoin matkaan ja saavuimme perille hyvissä ajoin. Kisat alkoivat vasta klo 14, joten aamulla ei tarvinnut herätä aikaisin. Kisapaikalla oli aika tuulista, mutta heppa ei siitä juurikaan piitannut. Starttasin 70-80 ja 90 cm. Kisoissa oli monta muutakin seuraani kuuluvaa ratsastajaa, joten tuttuja tupsahteli vastaan yhtenään. Verkassa Nasser kuumeni, mutta tuntui kuitenkin aika kuuliaiselta eikä yrittänyt temppuilla yhtään! 70-80 cm meni mielestäni ihan hyvin. Hevonen ei kyttäillyt tai sählännyt. Tuloksena oli siis puhdas rata ja punavalkoinen ruusuke:)

C Sofia Hietakangas
Luokkien välissä oli hengähdystauko. Pian sain kuitenkin nousta takaisin selkään ja mennä verkkaan. Heppa tuntui aluksi ehkä hiukan lässähtäneeltä, mutta terävöityi kivasti. Rata oli tyylillisesti parempi kuin edellinen, mutta hups, ratsastaja alkoi puskea hevosta esteelle ja viimeinen tuli alas. Eikä! Hevonen meni kuitenkin tosi kivasti ja pudotus oli mun moka. Nyt olisi sitten tarkoitus mennä aluekisoihin. Meen siellä varmaan 80 ja 90 cm:)

C Sofia Hietakangas
Riinan valkku peruuntui, joten kävimme perjantaina pyörähtämässä Mallatin Katin opissa. Katin tunti oli tosi kiva ja valmentajakin tykkäs Nasserista. Hyppäs tasaisesti ja oikeilta paikoilta. Hieno Nasser!
Neesalla en nyt voi ratsasta, koska sillä on saikkua. Saa heppa nyt vain laiduntaa kavereiden kanssa ja parantua rauhassa. Patriinan varsominenkin on jo pian käsillä ja taloon saadaan taas vaavi:) Keskiviikkona varsan pitäisi syntyä, mutta katsotaan ja odotellaan, mitä tapahtuu.



Neesa syö koko suulla


Kiitos vielä Sofia Hietakankaalle kuvista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti