sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Valmennus ja Arabihevos-Cupin tulokset


Eilen oltiin Lapualla Riinan estevalkussa. Tehtiin Nasserin kanssa vähän kevyempiä harjoituksia, koska sunnuntaina on kisat. Aloitettiin verkkaamaan ensin pienellä sarjalla. Tultiin se ensin pari kertaa ravissa, nostettiin ja tultiin laukassa. Harjoituksen tarkoituksena oli testata ns. hevosten voimakkuutta. Tämän jälkeen tehtiin vähän ketteryysharjoituksia. Nasserilta ne sujuivat todella helposti ja hyvin. Viimeisenä harjoiteltiin kaarevaa linjaa, jossa oli pysty, viisi laukkaa ja okseri, jonka alle oli laitettu laineet. Lopuksi tultiin rataa korkeudella 95-100 cm. Nasser suoritti radan kielloitta, mutta otti sarjan a-osalle jonkin oman sähellyksen ja pudotti. Tultiin vielä sarja ja kaareva linja uudestaan. Sarja puhtaasti, mutta nyt putosi linjalta! Yritettiin sitä ainakin kolme kertaa, lopuksi tuli puhtaasti. Minun pitää itse vain muistaa pitää Nasserin kanssa esteen päällä aika napakka tuntuma. Riina kehui, että Nasser tuli esteille tosi halukkaasti ja iloisella ilmeellä, eikä kyttäillyt yhtään. Riina sanoi et samalla fiiliksellä kisoihin niin hyvin menee.

Tänään äiti rupesi katsomaan sukupostista Neesan tietoja ihan huvikseen ja hupsista, tiedoissa oli jotain outoa. Sukutaulun yläpuolella luki: Suurkilpailusaavutuksia 2011 ja Arabihevos-Cupin kolmas sija! Rupesimme sitten Sahyn sivuilta katsomaan, että mihin tässä oikein on osallistuttu tietämättämme. Siellä luki, että pisteet lasketaan Kipan tulosten perusteella ja laitetaan arabiratsukot järjestykseen. Arabeja on kilpakäytössä niin vähän, että Neesa oli ihan vahingossa pompannut pronssille. Aluksi, kun kuulin tästä olin aivan, että mitä? Nyt pitäisi osallistua käyttöarabikilpailuun, jos vielä ehtisi mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti