sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Aasinkorvat sulivat pois!

Ihmettelette varmaan tuota otsikkoa vähäsen. Jotkut varmasti muistavat, kun kerroin yhdessä postauksessa, että Nasser käyttäytyy kuin aasi. No nyt kerron miksi otsikko on: Aasinkorvat sulivat pois!

Eilen aamulla kello soi 6.30. Luvassa olivat alue-estekilpailut Ylistaron Mäkipohdossa ja kisat alkoivat klo 9.00. Olin ilmoittanut Nasserin 80 ja 90 cm luokkiin. Ajattelin, että nyt kaikki peliin matalemmassa luokassa ja korkeampaa vain kokeltaisiin ihan huviksemme. Ajoimme tallille, heppa kuntoon ja matkaan. Perillä olimme hyvissä ajoin ja sain mennä kävelemään aika pian rataa. Rata sisälsi jonkin verran tehtäviä, mutta ei ollut erityisen vaikea eikä helppo. Luokassa starttasi 37 ratsukkoa ja lähdin numerolla 35. Verkkailin Nasserin viereisellä raviradalla ennen kuin menin lämmittelyyn hyppäämään.
90cm:n pelottavin este, onneksi kotona on samanlainen.
Aluksi heppa oli ehkä vähän tahmea, mutta heräsi, kun käytiin verkkaamassa esteitä. Radalla Nasser oli todella mukavan tuntuinen kädelle ja kuunteli oikeasti, mitä ratsastaja tahtoi. Rata sujui ilman suurempia kommelluksi ja tuloksena siis 0/0 ajassa 33,12! Olin niin onnellinen, koska emme ole saaneet tällä kaudella yhtään tuplanollaa aluekisoissa. Luokassa sijoittui 10 ratsukkoa ja olin 11! Vähän harmitti, kun en sijoittunut, mutta ei se mitään, koska hevonen meni niin hyvin, ilman kyttäilyä ja tulos oli molemmilta osuuksilta 0vp.


90 cm luokassa oli jo 43 hyppääjää ja itse lähdin aika alkupäässä, numerolla 16. Minulla ei ollut ensimmäisen suorituksen jäljiltä mitään paineita ja ajattelin, että jos päästään hyväksytysti läpi niin hyvä. Verkkasin vain muutaman hypyn, ettei heppa väsyisi liikaa. Rata oli vähän vaikeampi kuin edellinen ja siellä oli paljon erikoisesteitä mm. suomenliput, ukkonen ja salama sekä
Se on niin hieno <3
tiilimuuriportit.
Nasser oli radalla hyvin kuulolla ja eteni hyvin. Esteelle nro. 4, jonka alla oli ukkonen ja salamaportti, Nasser yritti jarruttaa. Sain kuitenkin pohkeet kiinni ja heppa hyppäsi 95 cm okserin paikaltaan! Ajattelin, että nyt se este hajoaa aivan varmasti, mutta puomit pysyivät ylhäällä. Seuraavana oli luvassa este, jonka alle oli laitettu kaksi suomenlippuporttia. Heppa hieman kyttäsi ja hyppäsi taas 90 cm pystyn paikaltaan muttei pudottanut. Loppurata sujui hyvin ja sain tulokseksi 0/0 ja ajaksi 34,50. Otin vain varman päälle ja ratsastin aika rauhallisesti ja tarkasti. Tämä oli ensimmäinen puhdas ysikympin alueratamme. Olin ihan sekaisin enkä tajunnut, että olin saanut tuplanollan. Laitoimme hepan traileriin, koska ajattelimme ettemme sijoitu kuitenkaan. Menimme katsomaan vielä muutaman radan, jolloin yksi tuttumme sanoi, että väliaikatuloksissa olin neljäntenä! Jäimme jännityksellä odottamaan ja hui kauheaa, luokassa sijoittui 11 ratsukkoa ja olin 7:)! Luokassa vain 8 ratsukkoa selvitti radan puhtaasti.  En osannut odottaa sijoitusta ja olin ihan onnessani.

Pieni heppa 'isolla' radalla.
Tälläisinä päivinä muistaa, miksi kilpailen Nasserilla. Aina, kun sillä joskus sattuu tekemään nappisuorituksen, se on niin mahtavaa. Nasserin kanssa onnistuminen on kuin voittaisi lotossa. Olen siitä niin ylpeä:) Äiti ei saanut kasikympin radasta kuvia, koska jännitti niin paljon:). Mutta ysikympin radalta saatiin pari kuvaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti