No niin, puhutaanpas nyt vähän meikäläisen istunnasta. En todellakaan istu oppikirjasääntöjen mukaisesti, mutta yritys on ainakin kova! Istuntaa kun ei oikein voi parantaa muulla keinolla kuin treenaamalla, treenaamalla ja vielä vähän lisää treenaamalla... Omassa istunnassani ei onneksi ole ainakaan vielä ilmennyt mitään sellaisia virheitä, joita ei olisi saatu korjattua valmennuksissa ja kotona harjoittelemalla suhteellisen nopeasti. Välillä joissakin asioissa on pitänyt välillä vähän lyödä päätä seinään ja jo vähän suuttua itselleen, kun ei aina oikein heti tahdo homma mennä jakeluun. Jotkut asiat on taas saatu oikaistua sillä, kun on kerran huomautettu.
Suurimmaksi - joskin jo toivottavasti selätetty virhe - nostaisin ehkä käsien asennon. Minullahan pysyvät ainakin saamani palautteen mukaan nyrkit hyvin hiljaa paikoillaan, enkä häiritse hevosta vatkaamalla ranteitani. Ongelma onkin ylempänä, nimittäin kyynärkulmassa. En tiedä, mikä siinä oikein on niin vaikeaa. En muista, että minulle olisi sanottu tällaisesta mokasta ikinä ratsastaessani Neesalla ja Nasserilla. Ongelma tuli siis vasta kunnolla Ollin kanssa esille. Johtunee siitä, että Olli on jo tyypiltään ihan erilainen, samoin ratsastettavuudeltaan. Jäin varsinkin alussa tosi usein vain ratsastamaan suoralla kädellä, jolloin kädestäni tuli kova, eikä Olli ainakaan halunnut luottaa käteeni, jolloin se ei myöskään myödännyt oikein. Varsinkin koulutunneilla tähän ruvettiin kiinnittämään erityisen paljon huomiota ja suunnilleen paukutin päätäni seinään, kun se kyynärkulma aina katosi aivan kuin vaivihkaan. Esteillä tätä vikaa ei kuitenkaan juuri koskaan ilmennyt. Yksi syy tähän ongelmaan voi olla se, että ratsastin Ollia liian pitkillä ohjilla. Ikään kuin olisin pelännyt sen menevän rikki, jos pyydän siltä liikaa. Vasta sen jälkeen, kun Maija kerran ratsasti Ollilla vähän valmennuksen jälkeen, aloin tajuta, että en voi tehdä niin, koska saan koko hevosen pään solmuun. Minun täytyisi siis vain vaatia hevoselta enemmän, alkamatta kuitenkaan riitelemään sen kanssa. Vähitellen uskaltaessani vaatia enemmän hevonenkin alkoi rentoutua ja liikkua paremmin eteen myödäten hyvin. Nyt uskallan melkein jo sanoa, että olen päässyt tuosta huonosta kyynärkulmastani eroon, enkä enää ratsasta lähes suoralla kädellä, mikä näkyy kyllä Ollissa! Sen hypyt ovat parempia ja olen saanut sen liikkumaan paljon paremmin.
 |
| Oikein hirvittää katsoa tätä kuvaa, mutta tästä näkee, minkä tasoinen ongelma oli Ollin minulle tullessa. Olisikohan hepo ollut minulla tässä huimat viisi päivää... |
 |
| Tässä Olli onkin ollut minulla jo pari kuukautta, käsienkin asento on ihan toista maata jo, vaikka ohjat ovatkin aikamoiset pyykkinarut vieläkin. |
 |
| Tämä kuva on taidettu ottaan syyskuussa. Ohjatkin on saatu jo paremmin käteen ja kyynärkulma on suhteellisen hyvä. Uudempaa kuvaa minulle ei nyt ole tähän laittaa, josta näkisi, että ranteetkin on saatu pystyyn ja hevosenkin liikkuminen on muuttunut melkoisesti tämän kuvan ottamisen jälkeen kuskin ahaa-elämyksen johdosta. |
Kyynärkulma-ongelman korjaantumisen myötä oma istuntani on muuttunut mielestäni muutenkin parempaan suuntaan, varsinkin esteistunta. Välillä minulla oli hypätessä sellainen ilkeä tapa, että makasin etukaaren päällä. Muutamn huomautuskerran ja käsien asennon korjaantumisen kautta kaaren päällä makaaminen katosi vähitellen, onneksi.
 |
| Tässä nyt en makaa ihan niin pahasti, mutta kuitenkin jotain häikkää on nähtävissä. |
 |
| Näiden kuvien välillä on kuukausi eroa. Tässä en selvästi enää makaa ja omaan silmään istunta on paljon tukevamman ja tasapainoisemman näköinen. |
Tämän myötä hevonen uskaltaa -ainakin minusta tuntuu siltä - hypätä ja tehdä rohkeammin omiakin ratkaisujaan, jos kuski ryssii ja hepan pitää jeesiä. Varmasti istunnassani on joitain muitakin vikoja, mutta ne eivät ole sellaisia, jotka häiritsisivät hevosta. Harvahan meistä istuu niin kuin oppikirjassa, mutta harjoittelemalla vioistaan voi onneksi päästä eroon jossain vaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti