tiistai 9. joulukuuta 2014

Luukku 9, faktoja minusta

Nyt vuorossa on joulukalenterin yhdeksäs luukku! Tässä luukussa olisi tarkoitus lyödä 10 sellaista faktaa tiskiin minusta, joita ette ole ehkä vielä kuulleet.

1. Stressaan aina kaikesta, mikä liittyy kouluun. Haluan menestyä ja saada hyviä arvosanoja, mikä saa aikaan välillä totaalisen panikoinnin ja pirujen maalailun seinille.


2. Pelkään epäonnistumisia. Niin typerää kuin se onkin, jännitän sitä aina ihan hirveästi, varsinkin minulle uusissa ja oudoissa tilanteissa.

3. Olen erittäin suorasanainen ja sanon aika nopeasti, mitä ajattelen asioista. Tietenkin mietin aina ensin vähän, miten asian esittäisi niin, ettei vastapuoli luokkaannu.

4. Olen on/off bodari. Välillä lihaskunnon harjoittaminen tuntuu jopa hauskalta ja teen sitä hetken ihan mielelläni. Yleensä kuitenkin käy niin, että en ehdi tai sitten jaksa enää koulun ja tallihommien jälkeen treenata omaa kroppaani.

5. En ole ikinä ollut poniratsastaja. Yhdessä vaiheessa minulla oli hirveä esteponikuume, mutta ponia ei vain näkynyt eikä kuulunut. Asiasta ei oikein ikinä edes keskusteltu vakavasti. Silloin se enemmän kuin harmitti, mutta näin jälkeenpäin se tuntuukin jo ihan järkevältä ratkaisulta. Poni olisi kuitenkin pitänyt myydä ja eihän kenestäkään ole kiva luopua kaveristaan.

6. Nauran aika usein - ja kovaa. Jos joku sanoo jotain vähänkin hauskaa, niin minä olen aina ensimmäisenä repeilemässä.

7. Kun ryhdyn johonkin, keskityn siihen 110% ja kaikki muu saa unohtua siksi aikaa.

8. En ole bilehile. En ymmärrä sitten alkuunkaan mitään kylällä rallaamista tai koko yön kestävää pardittamista kavereiden kanssa. Olisikohan syy siinä, että nukun mielummin lämpöisessä sängyssä kuin värjöttelen jossain ulkona. Jos jotain halutaan tehdä porukalla, teen sen mielummin jonkun kotona pienellä porukalla.

9. Punastelen erittäin herkästi. Se on välillä äärettömän noloa, mutta en vain voi sille mitään...

10. Tempperamentistani huolimatta olen aika hyvä kuuntelemaan. Jos minulle kerrotaan salaisuus, se myös pysyy minulla eikä vuoda eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti