keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 3, hevoselämäni aakkoset



Aikaiset aamut - hevosten kanssa säännöllisesti tekemisissä olevat saavat hyvin harvoin nukkua pitkään aamulla. Itselleni teettää joskus tuskaa nousta, mutta ajatus tallissa odottavista kaveruksista saa minut vääntäytymään ylös.

Blogi - kiva tapa kirjoitella ja jakaa ajatuksiaan muiden ihmisten kanssa.

Competition - kisaaminen on mielestäni yksi tämän harrastuksen parhaita asioita. Haluan kehittyä ratsastajana koko ajan enemmän ja enemmän. Mielestäni kisaaminen on hyvä tapa motivoida itseään treenaamaan, vaikka fiilis olisi huonompikin. Onnistumiset antavat sitäkin enemmän potkua treenaamiseen.


Dressage - kouluratsastusta on ehdottoman tärkeää harjoitella, vaikka kisaisikin vain esteitä. Jos perusasiat ovat hukassa, ei esteilläkään voi pärjätä -ainakaan kovin pitkään.

Esteratsastus - esteet ovat se minun juttuni!

Fleeceloimi - niitähän ei voi koskaan olla liikaa...

Gelding - ruunat ovat mukavan leppoista sakkia. Ei tarvitse takuta kiimojen kanssa, eikä osoittaa muille olevansa tallin kingi.

Hevonen - koko tämän lajin tärkein ja paras asia! Hevoset ovat kuin peilikuva ihmisestä, ne käyttäytyvät ja kohtelevat sinua kohtaan samoin kuin sinä niitä. Oikein toimittaessa voit saada näistä upeista eläimistä elinikäisen ystävän, joka ei koskaan petä sinua.

Imusuonen tulehdus - valitettavasti tämä touhu ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista. Pieniä haavereita ja loukkaantumisia tulee kaikille joskus.

Juoksuttaminen - erittäin hyvä keino purkaa hevosesta turhat pöllöenergiat esimerkiksi ennen ratsastusta.

Kiitos - hevosta on erittäin tärkeää muistaa kiittää aina, kun se tekee jonkin uuden tai vanhan asian halutulla tavalla.

Laukan vaihto - sitä on aina yhtä "hauskaa" ratsastaa hevosella, joka on sitä mieltä, että vaihdapa keskenäsi, minä en tee. Olli vaihtaa tosi helposti, mutta Nasser ei aluksi suostunut millään tekemään kunnollista vaihtoa ilman pukkia.


Monipuolinen - tämä laji on juuri sitä! Valinnan mahdollisuuksia on äärettömän paljon.

Neesa ja Nasser - mun rakkaat karvakorvat ♥

Olli - mamin rakas, höpsö pikkuhepo ♥

Panostus - tähän lajiin täytyy panostaa paljon niin taloudellisesti kuin ajallisesti, ilman kotijoukkoja tästä ei tulisi mitään. ♥

Quality - laatuun panostaminen määrän sijaan on monesti parempi kuin hyvä vaihtoehto kaikessa hevosiin liittyvässä.

Ruokinta - vaihtoehtoja piisaa, kaikki hoitavat tämän omalla tyylillään.

Sauli - on mahdollistanut kaiken, mikä hevosharrastamiseeni liittyy. Ilman häntä en olisi tässä. ♥

Tavoitteet - niitä saa ja pitää aina olla!

Unelmat - niitäkin on varmasti kaikilla ja saakin olla. Unelmointi ei ole koskaan turhaa!


Vaikeus - niinhän sitä sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Mitä kauemmin tätä lajia harrastaa ja harjoittelee, sitä vähemmän tuntee osaavansa.

Ystävät - ihanat ihmiset auttavat jaksamaan vaikeinakin aikoina ja kannustavat eteenpäin. :)

Äiti - mielettömän tärkeä tukija niin tässä harrastuksessa kuin muussakin elämässä. ♥

Tällainen tästä nyt tuli. Bongasin tämän ajatuksen taannoin yhdestä toisesta blogista ja ajattelin, että tämä olisi hauska toteuttaa. Vaikeimmat kirjaimet jätin pois, mutta suurimpaan osaan sain kuitenkin mietiskeltyä vastauksen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti